Näin sanoi Jörn Donner jo vuosia sitten ja tämä slogan on pyörinyt päässäni tämän joululoman aikana. Miten ihana onkaan ollut tempautua kirjojen maailmaan, maailmoihin, joissa saa leikkiä, matkustaa ja mielikuvitella turvallisesti omassa sängyssään tai nojatuolissaan. Lukeminen todellakin tukee kykyämme astua toisten ihmisten saappaisiin: olla kirjan sivujen ajan osana toisia kulttuureja, yhteisöjä, aikakausia ja aatesuuntauksia. Turvallisesti kotoa käsin.
Niin kuin nopean uutisvirran ja klikkiotsikoiden aikaan kuuluu, meistä monen kyky keskittyä lukemiseen pitkäksi aikaa on rapautunut. Niin minunkin. Väitöskirjatyö ei varsinaisesti ole estänyt tätä turmiollista kehitystä: tutkimustekstejä lukiessa monesti harppoo kappale kerrallaan eteenpäin koettaen löytää oman tutkimuksen kannalta relevanttia tekstiä. Lisäksi väitöskirja on ollut mustasukkainen ajastani: muun kuin tutkimuskirjallisuuden lukeminen on tuntunut lähes pettämiseltä - tämänkin ajan voisin lukea työtä edistävää kirjallisuutta.
Nyt väitöskirjan ollessa esitarkastuksessa, olen antanut itselleni luvan lukea taas. Mutta kas kas, se ei vaan enää onnistu niin hyvin! Ajatukset karkailevat ja on vaikea keskittyä VAIN kirjaan ja sen herättämiin ajatuksiin. Puhelin pitää oikeasti viedä toiseen huoneeseen, että sen tarjoamat maailmat eivät vie keskittymiskykyäni kirjasta. Siis ihan oikeasti - kuinka noloa.
Joululomalla tekemäni somelakko (ja sen tuoma ryhtiliike itselle merkityksellisiin asioihin panostamiseen) auttoi pahinta ja sain kuin sainkin flow-tilan takaisin - sen ihanan tunteen, kun kirja vie mennessään, etkä muista syödä, etkä ulkoilla, etkä varsinkaan sitä puhelinta tai läppäriä plarata. Kuinka rentouttavaa se onkaan!
Siksi ajattelinkin tehdä itselleni uuden vuoden lupauksen: luen yhden kirjan viikossa. Ja tähän ei siis lasketa työhön liittyvää kirjallisuutta, vaan kaunokirjallisuus lähtökohtaisesti. Lomallahan menee monta kirjaa viikossa, mutta arkena - jolloin kaikista eniten kaipaa hetkittäin sitä pakoa todellisuudesta - voisi onnistua yksi kirja per viikko. Ja lasken (itselleni) lukemiseksi vain old school-kirjojen lukemisen, ei äänikirjoja. Kirjan pitää tuntua painavana sylissä, sivujen tulee olla käänneltävissä taaksepäin herkullisiin kohtiin, minun täytyy saada omaksua asiat omaan tahtiin - ei niin, että joku muu määrää tahdin puolestani.
Ja koska olen heikko ja mukavuuteen taipuvainen, teen tästä julkista - muuten näen jo itseni lipsumassa jossain vaiheessa kevättä, kun vanne alkaa kiristää päätä. Joten kirjoitan tänne blogiini arviot lukemistani kirjoista ja kuinka ne resonoivat oman elämäni kanssa.
Tervetuloa matkalle mukaan lukemisen ihmeelliseen maailmaan!