Search
  • katjasutela

Jouluiloa!

On taas se aika vuodesta, johon tiivistyy koko vuoden uurastus, ilot, surut ja pettymykset. On se aika vuodesta, jolloin on aika levähtää ja olla yhdessä läheisimpien kanssa. Ainakin meillä, jotka emme pidä talouden rattaita pyörimässä joulunpyhien aikaan tai työskentele sairaaloissa, hoivakodeissa, kaupoissa, huoltoasemilla tai pian taas sulkeutuvissa ravintoloissa. Tai joilla on perhe tai ainakin joku läheinen vieressä syömässä suklaata ja juomassa glögiä. Viime päivien uutisoinnit taas voimaan astuvista rajoitustoimista ovat luoneet synkän varjon monen perheen toimeentulon ja hyvinvoinnin ylle.


Vuosi 2021 on ollut. vähintäänkin vaihteleva ja ennakoimaton. Yliopistomaailmassa tämä on tarkoittanut etä-/hybridi-/lähiopetuksen vaihtelua, kipeää selkää ikuisen ruudulla istumisen parissa, maskitilauksia, väsyneitä opiskelijoita ja henkilökuntaa. Moni voi huonosti: jatkuva epävarmuus tulevaisuudesta, vaihtuvat opetus-, konferenssi- ja kokouskäytännöt sekä opitut tavat vältellä toisiamme alkavat tuottaa tuhoavaa tulostaan. Ruutujen toisilla puolilla ihmiset sulkevat kuva- ja ääniyhteyden - helpompi olla näkymätön ja kuulumaton kokonaan. Sosiaalisessa mediassa äänenpainot kovenevat ja mielipiteet jyrkkenevät, kun ihmiset eivät enää kohtaa kasvotusten, hae konsensusta keskustelemalla tai edes yritä ymmärtää toisen näkökulmaa. Oma kupla tiivistyy, toinen tuntuu vieraalle. Jatkuva katastrofihakuinen uutisointi (ja sitä seuraava vastakkainasettelua ruokkiva keskustelu) saa myös minut hakeutumaan piiloon: en halua olla osa keskustelua, ainakaan ennen kuin olen taas kerännyt voimia.


Henkilökohtaisessa elämässä vuosi on tuonut myös paljon iloa. Esikoisen alkukipuilun jälkeen vähitellen tasoittuvat lukio-opinnot, samanhenkiset opiskelukaverit ja taiteellisen työskentelyn syventyminen. Kuopuksen omistautuminen valitsemaansa urheilulajiin, hapuileva kasvu kohti teini-ikää ja hänen (minua edelleen ihmetyttävä) jatkuva ilo jokaisesta uudesta päivästä. Esikoisen ollessa poissa viikot kotoa, pieni perheemme on koettanut hakea uudelleen asemia ja tapoja olla yhdessä. Kyllä me puolison kanssa taidamme selvitä tästäkin muutoksesta. Ystävät ovat pysyneet samoina: vakaana muurina, johon voi nojata, kun omat eväät eivät riitä. Korona-ajan häivyttäessä suurimman osan aiemmin tutusta päivittäisestä kanssakäymisestä, tuntuu tärkeälle omistaa niitä ihmisiä, joiden kanssa tämä edelleen jatkuva pandemia kohdataan yhdessä.


Jouluun liittyy paljon nostalgiaa: muistoja lapsuudesta, sen tuoksuista ja lauluista, jo menneistä ihmisistä. Ne muistot saavat kyyneleen silmiin - tätä kai se ikä teettää. Jouluun liittyy myös paljon iloa: meidän valon tuojamme on aloittanut jouluhengen luomisen jo hyvissä ajoin syksyllä. En ole pysynyt laskuissa, kuinka monet piparit olemme jo leiponeet ja kuinka monta joululaulua kuunneltu ja laulettu. Olen niin kiitollinen tuosta lapsesta, joka tuo meille jouluilon joka vuosi, vaikka itse olisi kuinka väsynyt ja joulumielen kadottanut.


Jouluun liittyy myös vastuuta niiden jouluilosta, jotka ovat yksin, joilla taloudelliset tai terveydelliset huolet valvottavat öisin ja joiden vaikeudet ovat kasaantuneet vuosien mittaan. Ehkäpä joululahjana itselle voisi antaa ilon sellaisen ihmisen muistamisesta, joka kohtaa joulun yksin tai surullisena. Puhelinsoitto riittää. Tai kävely yhdessä ulkona. Tai postilaatikkoon tiputettu kortti tai piparirasia. Jouluilo maksaa yhteydenoton ja toista kohti kurkottamisen verran. Me kaikki tarvitsemme tunteen, että emme kohtaa tulevaa yksin.


Lempeää joulua kaikille!



Limingassa 23.12. 2021



132 views0 comments

Recent Posts

See All

Koulut alkoivat eilen lähiopetuksen muodossa joululoman jälkeen, vaikka viime viikolla etäkoulun mahdollisuutta vilauteltiin eri tahojen toimesta. Kaikista räikein kommentti tuli mielestäni kuitenkin