Edellisen lukemani kirjan kuvailema aikakausi jatkui tämän viikon kirjassa, kun siirryin 1930-luvun Lissabonista vuoteen 1939 kotoisessa Suomessa. Kotoisuus on kuitenkin tässä kirjassa kaukana, kun aatteen palo vie päähenkilöä, Otto Wille Kuusisen tytärtä, Hertta Kuusista Neuvostoliiton kautta vankilavuosiin ja poliittiseen toimintaan Suomessa. Nälkä ja puute leimaavatkin tarinaa kautta linjan niin, että välillä tulee suorastaan paha olla. Kuinka lähellä meitä onkaan tämä aika, jolloin nälkä on ollut yleisempää kuin täysi vatsa!
Hertta kuvataan kirjassa kiihkeänä niin aatteessa kuin rakkaudessa. Eräs kauneimpia kohtia kirjassa on, kun Hertta ajattelee rakastettuaan Yrjö Leinoa:
"Olin aina odottanut jotain, kohtaamista, ihmistä, joka valvoo samaa kuuta, joka menee kokonaan minun lävitseni. Sitten hän tuli kohdalle, soitti itsensä minuun. Nauran yhä hänen seurassaan ääneen, en malta vain hymyillä. Hänellä on sellainen vaikutus minuun".
Rakkauden tiellä on luonnollisesti esteitä, jotka avataan lukijalle välillä suoraan, välillä kiertäen. Itselläni heräsi välillä suuttumus Leinoa kohtaan, jolle Hertan voimakas persoona taisi sittenkin olla liikaa. Hertan olisi pitänyt olla enemmän joustava, palveleva ja perinteinen, vaikka Leino ensin hänen rohkeuttaan ja epäsovinnaisuuttaan ihailikin. Äh, taas yksi tällainen tarina.
Hertan olemusta leimaa myös syvä ikävä poikaansa Juria kohtaan, joka jäi rajan toiselle puolelle. Äitinä tuntuu pahalle ajatella, miten eroaminen omasta lapsesta on syönyt päähenkilön (vaikkakin tässä fiktiiviseksi kirjoitetun hahmon) sisintä. Herää myös ajatus, olisinko minä valmis jättämään lapseni jonkun itselleni merkityksellisen aatteen takia? Nyt on helppo sanoa, että en ikinä. Ajat olivat tuolloin kuitenkin toiset ja Suomen kohtalo oli hiuskarvan varassa sotavuosina - inhimilliset uhraukset olivat useimmiten jotain ihan muuta, mitä ne tänä päivänä ovat.
Kaiken kaikkiaan kirja oli hieno, lähihistoriaamme fiktion kautta valaiseva tarina. Aika, jolloin poliittisesti latautuneet ajatukset, kirjoitukset ja teot jakavat kansaa, taitaa olla taas käsillä.
Jospa emme toista samoja virheitä uudestaan.