Haruki Murakami onkin tullut minulle tutuksi jo aiemminkin. Olen ihastunut hänen tapaansa kirjoittaa unenomaisesti, jotenkin impressionistiseen tyyliin, mutta kuitenkin vahvasti tässä ajassa kiinni. "Pimeän jälkeen" ei ole poikkeus. Lapsi sai tämän kirjan joululahjaksi, mutta nappasin sen itselleni sopivalla hetkellä.
Kirjassa seurataan muutaman henkilön elämää yhden yön aikana alkaen vähän ennen puoltayötä ja päättyen aamun sarastaessa. Kirjan päähenkilö on Mari, joka on jonkinlaisella pakomatkalla kotoa Tokion keskustassa. Hänen lukiessa kirjaa eräässä ravintolassa, hänen luokseen tulee hänen siskonsa, Erin, vanha kaveri, Takahashi. Mari on varautunut Takahashin jutuille, mutta kirjan - ja yön- edetessä, Takahashi saa Marin vähitellen avautumaan pakomatkansa taustoista.
Samaan aikaan Marin sisko, Eri, nukkuu omassa huoneessaan. Hän on nukkunut pitkään - Marin kertoman mukaan lähes viikkoja. Lukija viedään Erin makuuhuoneeseen, jossa televisio alkaa vähitellen viedä sekä Erin että lukijat toiseen todellisuuteen. Tässä vaiheessa järkevä lukija koettaa miettiä, että miksi tällainen epätodellinen kuvaus tuodaan muuten niin realistiseen ja pikkutarkkaan juonen kulkuun, mutta Murakami auttaa siinä hellästi lukijaa melkeinpä "selittämällä" miten se on mahdollista.
Kirja on elokuvamainen, visuaalinen, hidas tempoinen mutta myös jännittävä. Japanissa käyneenä muistot omasta matkasta tulevat mieleen ja yhtymäkohtia löytyy omiin kokemuksiin. Kaupunki, joka ei ikinä nuku. Ihmismassat, jotka eivät koskaan lopu. Kaupat, jotka ovat aina auki. Ja kuitenkin kaiken sen keskellä jokainen yksilöllinen ihminen omien kipujensa ja ilojensa kanssa. Ihana kirja kaikille japanilaisesta kulttuurista kiinnostuneille.