Eräänlainen Japani-fanitus on minussakin ottanut valtaa viime vuosina. Japanilainen filosofia, joka kannustaa tyyneyteen elämän mullistusten edessä, on ollut opettavaista ja rauhoittavaa. Esikoisemme on meitä hitaasti mutta varmasti vienyt kohti japanilaisen kulttuurin tutkimista. Yhtäläisyydet suomalaiseen ajatteluun elämästä osana luonnon kiertokulkua tulevat useasti esille.
Nappasin tämän Morishitan kirjan kirjastosta tietämättä mitä kirja oikein pitää sisällään. Korona-aika ja sen tuomat rajoitukset ovat kyllä antaneet oivallisen mahdollisuuden kehittää omaa mielen tyyneyttä. Ehkäpä kirjan otsikko minua kutsui siihen.
Morishita kertoo kirjassaan oman elämänsä tarinan ja 25 vuoden taipaleen teeseremonian opiskelun parissa. Kirjassa kuvataan hänen tuskastumistaan ikiaikaiseen rituaaliin ja sen tarkkoihin yksityiskohtiin. Niin kuin minkä tahansa uuden taidon oppimisen äärellä, tie mestaruuteen on pitkä ja kivinen. Yksityiskohdat tuntuvat tympeiltä toistoilta siihen saakka, kunnes niiden taitaminen vapauttaa seuraavalle taidon tasolle ja myöskin syvemmälle ajattelulle.
Kirjassa kuvataan kauniisti myös vuodenaikojen vaihtumista ja niiden nivoutumista teeseremoniaan. Morishito punoo taitavasti oman elämänsä tapahtumat, vuoden ajat ja teeseremonian yksityiskohdat sujuvaksi kerronnaksi, jossa lukijakin saa mielen tyyntymään (ja teehimonsa yltymään). Vähän kirjassa meinaa välillä tulla self-help-tyyppinen olo elämän opetuksista, mutta ehkäpä se on vain minun päässäni. Myöskin joidenkin teemojen alleviivaus tuntuu välillä turhalle, mutta sitähän se perustekniikoiden opettelu on. Toistoa, toistoa, toistoa.
Lämmin suositus teen ystäville! Etpäs enää teelehtiä samalla tavalla liota tämän kirjan jälkeen!