"Jaakobin huone" oli jotain ihan muuta, mitä olen tämän lukuprojektin aikana lukenut. Onneksi minulla oli jonkinlainen esitieto Woolfin tavasta kirjoittaa, joten täysin yllätyksenä se ei tullut. Woolf keskittyy kuvaamaan ihmisen havaintoa ja kokemusta, kaikessa sen monikerroksellisuudessaan. Jos minulla ei olisi takana muutaman vuoden orientaatiota fenomenologiaan ja Merleau-Pontyn filosofiaan, tämä kirja olisi voinut olla haastavampi lukea. Perinteinen juonellisuus on purettu ja kirjailija keskittyy hetkiin ja niiden vahvaan ja syvään kuvaukseen.
Kirja on kertomus Jaakobista, tavallisen perheen ujosta ja vähän kömpelöstä nuoresta miehestä, joka taustastaan huolimatta kuitenkin pääsee näkemään mitä ihmeellisimpiä kaupunkeja, konsertteja ja päivällisiä viime vuosisadan alussa. Jaakobin saadessa pienen perinnön, hän matkustaa Pariisiin ja sieltä Kreikkaan. Woolfin kaupunkikuvaukset ovatkin kirjan herkullisinta antia, pienet yksityiskohdat Ateenasta ja Pariisista voisi lisätä suoraan jonnekin matkailumainokseen.
Jaakobin matkanteon yllä häilyy kuitenkin enne sodasta (jonka lukija tietää, ei Jaakob). Sitä surureunaisempi lukukokemuksesta tulee. Woolf kuvailee myös Jaakobin silmin erilaisia ihmisiä omissa toimissaan, pienissä mutta tekijöilleen merkityksellisissä. Woolfin kerronta on täynnä erilaisia värisävyjä, tuoksuja, ihmisiä, eläimiä ja kasveja. Aivan kuin lukija pääsisi Jaakobin päänsisään ja havaintoihin osalliseksi. Luin välillä tekstiä ääneen (aivan kuin näytelmän lukija), silloin teksti syttyi mielestäni vielä paremmin eloon.
Kirja on kokonaisuudessaan kuitenkin haastava eikä sovi ehkä väsyneeseen mielentilaan. Mutta kunhan tekstiin pääsee sisään, kirja alkaa temmata mukaansa. Ja ehdottomasti rohkaisee lukemaan lisää Woolfin tuotantoa!