Search
  • Katja Sutela

Lukuprojekti 30/52: Essi Kummun "Loiste"

Kävin Oulun Muusajuhlilla kuuntelemassa, kun kirjailija Essi Kummu kertoi tuoreimmasta teoksestaan "Loiste". Vaikka olen taas väitöskirjaprojektin jälkeen herännyt ympäröivään kaunokirjallisuuskulttuuriin, minulta tämä oli mennyt ohi. (Näköjään multa menee ohi aika paljon kaikkea, mutta eihän se haittaa mitään. Tulevat kohdalle, kun on sen aika.)

Essi Kummu teki vaikutuksen minuun jo vastatessaan haastattelijan - hiukan liikaa pätemiseen vivahtaviin - kysymyksiin. Hänestä huokui läpi rentous tai "ei-tietäminen" - kaiken kokemuksellisuuden ja kirjoitetunkaan sanallistamisen äärellä. Itseäni puhutteli Loisteessa juuri se vahva kehollisuus, mikä teoksessa oli läsnä.

Ehkäpä me - palttiarallaa nelikymppiset - jaamme jotenkin tietoisuuden kehostamme, sillä löysin monia yhtymäkohtia omaan elämääni kirjasta, jossa pohdittiin omaa kehoa suhteessa toisiin kehoihin. Ovatko ne sopivat johonkin mekkoihin (tai toisiin ihmisiin!), mille se näyttää kuvassa tai peilissä. Unohdetaanko me omat kehomme ja sen herkkyys siinä jatkuvassa tuunaamisen ja näytteille asettelun eetoksessa, mihin tämä aika meitä potkii. Muistanko minä oman kehoni? Mitä sille kuuluu, nyt kun sitä ei tarvitse kukaan imeväinen eikä kenenkään elämä ole siitä kiinni.

Kummu kuvaa teoksessaan naisen rakastumista naiseen. Autofiktion porskuttaessa ylväänä kaunokirjallisuustrendien harjalla ei voi välttyä ajattelemasta, kuinka paljon Kummun omat kokemukset ovat vaikuttaneet kirjan tarinaan. Hän kuvaa rakastumista kauniisti (voiko rakastuminen muuta ollakaan!) ja oivaltaen pohtii omaa naiseuttaan suhteessa toiseen naiseen.

Tämä paljastaa sen, että olemme vieläkin jossain määrin heteronormatiiviseen parisuhdekäsityksen (ja ihmiskäsityksen) vallassa, koska suhteemme sekä toiseen ihmiseen että omaan kehomme määrittyy sen kautta. En sano, että se on välttämättä "paha", mutta jollain tavalla herättää itseä ajattelemaan omia konventioita. Se, millaiseksi naiseksi tai mieheksi (puhumattakaan kirjosta näiden yli) meidän tulisi kehoina pyrkiä, saa meidät edelleen arvottamaan itseämme.

Vahvan kehollisuuden lisäksi kirjassa toistui Oulun seudun kuvaus. Niissäkin tunsin olevani mukana koko kehollani, Uusikadun ja Asemakadun kulmassa pyörää taluttamassa tai kirkossa.

Sylilämmin suositus!

0 views0 comments