Olen jo niin suossa ruotsalaisten dekkareiden kanssa, että en muista, olenko lukenut yhtään Stenin kirjaa aiemmin. Ehkä olen, ehkä en. Mutta minulle ystävällisesti kirjoja kantava henkilö suositteli tätä, joten tartuin siihen. Eikä suotta. Sten taitaa tarinan kerronnan. Kirjan alku on koukuttava, kun Sten maalaa kuvan ruotsalaisesta saaristosta jouluaattona. Joulun taikaa särkee hyisen talven kanssa hytisevä pelko, jota saareen pakeneva journalisti ja ulkomaankirjeenvaihtaja Jeanette Thiels kokee.
Paljastamatta juonta enempää, Thielsin elämä ja sen yllättävät käänteet paljastuvat vasta oikeastaan kirjan lopussa. Muita päähahmoja ovat rikosylikonstaapeli Thomas Andreasson sekä juristi Nora Linde, jotka selvittävät kirjassa tapahtuvia käänteitä kumpikin omien demoniensa hallitessa heidän elämäänsä. Niin kuin edellisessä lukemassani ruotsalaisen kirjailijan kirjassa (Khemirin "Kaikki se mitä en muista") Sten sisällyttää romaaniinsa vahvaa, lintukotoon kohdistuvaa kritiikkiä. Kritiikki on nivottu osaksi tarinankerrontaa ja se kohdistuu lähinnä maahanmuuttovastaiseen ideologiaan ja islamofobiaan.
Muutenkin tämä kirja sattui luettavaksi juuri Black lives matter-mielenosoitusten aikaan. Se herättää kysymyksen, eikö nämä asiat oikeasti ikinä muutu. Ruotsalaisen yhteiskunnan heijastaessa samoja ongelmia kuin meillä täällä Suomessa, dekkarissa esiin nostettu maahanmuuttovastainen järjestö ja sen pyrkimys kohti poliittista valtaa, kääntää peiliä tänne meillekin päin. Kuinka paljon valtaa me annetaan niille liikkeille, joiden pyrkimyksenä on edistää valkoista, konservatiivista valtaa yhteiskunnassamme?
Kaikessa yhteiskuntakritiikissään Stenin Ristiaallokossa tarjosi kuitenkin viihdyttävää seuraa mökkityöläiselle. Kerronnan rytmi oli sopiva laiturilla luettavaksi ja se antoi tilaa käydä välillä lisäämässä saunaan puita. Loppua kohden tosin tuli saunan pesässä sammui useasti, sen verran jännittävä loppu kirjassa oli.