Kesäyöt kutsuu lukemaan hyviä kirjoja. Khemirin "Kaikki se mitä en muista" lähti mielestäni vähän sekavasti liikkeelle, mutta jahka pääsin kertomisen rytmiin ja imuun mukaan, kirjaa ei voinut laskea kädestä ennen kuin se oli luettu takakanteen asti joskus puolen yön maissa.
Khemiri tuo kirjassaan näkyväksi ruotsalaisessa yhteiskunnassa piilevän rasismin henkilöhahmojen kautta, jotka ovat tavalla tai toisella marginaalissa tai jossain siellä välimaastossa ruotsalaisuuden ja ei-ruotsalaisuuden välillä. Kirjan tarina kietoutuu auto-onnettomuudessa menehtyneen Samuelin ympärille. Samuelin tarina kuvataan nimettömäksi jääneen kirjailijan tekemien haastattelujen pohjalta. Alussa oli vaikea pysyä perässä, kenen muisto tässä nyt oikein onkaan, kuka on kertoja ja kenen ääni puhuu nyt.
Samuelin elämää kuvaavat hänen läheisensä, joiden suhde Samueliin on rakentunut eri tavalla. Samuelin persoona saa näin eri näkökulmia ja lukijalle rakentuu vähitellen kuva ristiriitaisesta, mutta sydämellisestä hahmosta, joka läpi elämänsä kerää "kokemuspankkia", että tuntisi ja myöhemmin muistaisi jotain merkityksellistä elämässään. Kuva on raastava ja herättää miettimään, että eikö "tavallinen elämä" riitä vai onko se ulkopuolisuutta kokevalle henkilölle ylipäätään mahdollista?
Khemiri tuo näkyväksi niitä ihmisiä, jotka jäävät piiloon rasismin ja ulkopuolisuuden kokemusten rajoittaessa heidän täyttä osallisuuttaan yhteiskunnassamme. Samalla valtaväestö moralisoi ja tuomitsee heidän valintojaan tai elämäntapaansa koskaan kysymättä syitä, jotka ovat johtaneet niihin. Kirja ravistelee lukijaansa pohtimaan, kuinka monta sukupolvea pitää perheen asua maassa, jotta voi kokea yhteiskunnan ja sen jäsenyyden omakseen. Millaisia tekoja pitää tehdä, että tulee näkyväksi ja huomioiduksi?