Kawabatan "Tuhat kurkea" teki minuun niin suuren vaikutuksen, että oli helppo tarttua hänen kirjoittamaansa kirjaan uudelleen. "Kioto" houkutteli jo nimellään. Toissa syksynä pääsimme käymään tuossa upeassa, vanhassa keisarillisessa kaupungissa, jossa sai maistiaisia menneestä maailmasta. Kirsikat eivät silloin kukkineet, niin kuin Kawabatan kirjan alkulehdillä, mutta japanilaisen puutarhan käsitteellisyyttä ja yhteyttä filosofiaan löysimme kuitenkin. Edellisen lukemani kirjan kirjailija (Kankimäki) koki Kioton myös itselleen merkitykselliseksi, joten olin jo valmis matkustamaan ajatuksissani auringon nousun saarelle.
Kawabata kertoo vuonna 1962 ilmestyneessä kirjassaan Chieko-nimisen tytön tarinan. Chieko on sekä löytölapsi että kaksonen, jotka molemmat ovat olleet häpeällisiä entisajan Japanissa. Kawabata sitoo vuodenaikojen (sekä niissä kasvavien ja kukoistavien kasvien ja puiden) kuvauksen Chiekon tarinaan. Tyttö törmää sattumalta kaksoissisareensa, joka on elänyt erilaisen elämän kuin hän. Silti tyttöjä yhdistää se joku, jonka ovat äidin kohdussa kokeneet. Kirjailija kuvaa herkästi tyttöjen hapuilua toisiaan ja kadotettua yhteistä menneisyyttään kohti.
Luonnon kuvaus on yleinen metafora myös suomalaisissa iskelmä- ja kansanlaulusanoituksissa. Kawabata vie tämän tyylilajin seuraavalle tasolle. Luonnon metaforat ihmisenä kasvuun eivät ole lukijalle valmiiksi tarjoiltu, vaan ne kirkastuvat vasta tarinan edetessä. Tai itse asiassa monessa kohti vasta kirjan luettua.
Kirja on myös rakkauslaulu vanhalle keisarilliselle kaupungille, sen luonnolle, tavoille ja ihmisille. Kirjassa nousee välillä esille jo nurkan takana kurkkiva länsimaalaistuminen ja se saa lukijan hieman haikeaksi. Eeva-Liisa Manner on taas onnistunut upeasti käännöksessä. Kirja on kuin runo itsessään.