Tämä pääsiäinen on ollut kotiin hautautumisen aikaa. Todellisuuspakoa monesta todellisessa elämässä ahdistavasta asiasta toi tämä ystävältä saatu paksu dekkari (687 sivuako lie ollut), jonka keskiössä ovat vainotut ja kaltoinkohdellut naiset eri aikakausina. Läckberg punoo juonen kolmen eri ajanjakson kautta, joita kaikkia leimaavat ennakkoluulot normeista poikkeavia naisia kohtaan. Osansa ennakkoluuloista saavat kirjan tähän päivään sijoittuvassa osassa myös muualta tulleet. Lukija ei voi välttyä lukemasta rivien välistä kirjailijan kritiikkiä muukalaisvihassa vellovia lintukotolaisia kohtaan.
Läckberg osaa hommansa. Juoni on koukuttava heti alusta alkaen, kun nelivuotias Linnea katoaa maatilalta. Äiti-ihmisenä joutuu vähän hyppimään tekstissä ja pitämään taukoa välillä, että pystyy ottamaan vastaan lapseen kohdistuvaa pahaa. Läckberg armahtaa kuitenkin lukijaa jättäen enemmän tilaa mielikuvitukselle kuin onnettomuuksien kuvauksille. Tämän vuoksi minulle kirja on monesti parempi vaihtoehto kuin elokuva – voin säännöstellä oman mielikuvitukseni ja vastaanottokykyni rajoissa tapahtumien kulkua.
Erityisen mielenkiintoista on seurata kirjassa kulkevaa 1600-luvulla eläneen Elin Jonsdotterin elämää. Elin menettää miehensä ja pääsee tyttärensä kanssa paremmin elämässä menestyneen sisarpuolensa osaksi palvelusväkeä. Itselle Elin näyttäytyy vahvana, luontoa rakastavana, viisaana naisena, mutta sisarensa mielipuolisen vallan alla hänestä maalataan lopulta kuvaa noitana, paholaisen kätyrinä. Läckberg punoo näitä säikeitä myös muissa ajanjaksoissa esiintyvien naishahmojen elämään – tämän päivän roviot palavat sosiaalisessa mediassa ja klikkiotsikoissa.
Kirjan juoni tiivistyi loppua kohti niin, ettei kirjaa voinut päästää käsistä ennen loppua. Eli vahva suositus jännityksen ja historiallisten tarinoiden ystäville! Jännittävyydestä huolimatta nyt tuntuu, että kaipaan jotain sellaista luettavaa, mikä hoitaa sydäntä eikä aiheuta sille ylimääräisiä hyppyjä.