Search
  • Katja Sutela

Koneeseen osia vai kriittisesti ajattelevia luovia toimijoita?

Tänään tuli taas ikäviä uutisia koskien Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen koulutusohjelmaa. Yt-neuvottelut kohdentuvat musiikkikasvatuksen, musiikin, soiton ja laulun opetusta toteuttavaan henkilöstöön. Leikkuri on heilunut ennenkin - enää työyhteisössämme ei jännitä heiluuko se viikate, vain sitä, että milloin se heiluu. Ja kehen se osuu.

Edellisen kerran leikkuri osui minuun. Yliopisto-opettajan toimeni lakkautettiin ja jäin pöllämystyneenä miettimään, mitä oikein tapahtui. Intohimoisesta ja tutkimusperustaisesta opetuksestani huolimatta jäi käteen vain rypistyneet nuottivihkot. Toisaalta ajattelen, että se hetki sai minut miettimään, mitä haluan tehdä elämälläni ja mitä muuta osaan. Panostin tutkimukseen ja sillä tiellä olen edelleen - toki opetan välillä, pysyäkseni ajan hermolla ja kärryillä, asian ytimessä. Mutta olen löytänyt askelmerkkejä, joita pitkin olen oppinut vähitellen kulkemaan. Vaikka se tapahtui pakolla ja ammatillisen itsetunnon palasia keräillen.

En siis enää pelkää omasta puolestani. Pelkään rakkaiden kollegoiden puolesta, joiden usean kanssa olemme menneet yhtä matkaa parikymmentä vuotta, sieltä opiskeluajoista asti. Tiedän näiden rautaisten musiikin ja kasvatuksen alan ammattilaisten kyllä selviävän - kävi miten kävi - mutta tuntuu kohtuuttomalle riiputtaa hirressä väkeä aina tasaisin väliajoin. Se estää koulutuksen pitkäjänteisen ja tavoitteellisen kehittämisen sekä tekee työrauhaan aina uuden särön. Joka vaikuttaa valitettavasti myös opiskelijoihin ja alan houkuttelevuuteen.

Kaikista eniten pelkään tulevaisuuden koulun puolesta, jos siellä lakkaa raikumasta laulu ja soitto, tanssi ja rytmit. Jos sieltä puuttuu koulutetut musiikinopettajat, jotka auttavat lapsia ja nuoria löytämään oman tavan ilmaista itseään, mielikuvitella ja olemaan synkassa muiden kanssa. Jotka auttavat meidän lapsiamme tulemaan näkyväksi, aktiivisiksi, innovatiivisiksi toimijoiksi ja empaattisiksi elämän arvostajiksi. Jotka herkistävät lapset kuuntelemaan musiikkia, hiljaisuutta ja ennen kaikkea toisiaan.

Maailmassa, jossa arvostetaan jo nyt sitä mikä on mitattavissa ja taulukoitavissa, ja jossa koneet tulevat tekemään meidän osaamisemme ja taitomme tarpeettomaksi, tarvitaan herkkyyttä, mielikuvitusta, kauneutta, empatiaa ja leikkiä - asioita, joita koneet eivät osaa. Tarvitaan dialogia meitä erottavien muurien yli ja rohkeutta nousta puolustamaan yhdessäolemista ja ihmisyyttä - sitä mikä meissä on kaikista ainutlaatuisinta ja olennaisinta.

Tähän musiikkikasvatus (ja taidekasvatus ylipäätään) antaa oivalliset eväät. Ja vielä jokaiselle, riippumatta perheen taloudellisesta tilanteesta, koska se tarjotaan koulussa, osana oppivelvollisuutta. Tuntuu tuskalliselle nähdä, mihin meidän kouluamme, suomalaisten ylpeyttä, ollaan viemässä.

Niille, jotka taas kerran haluavat leikata musiikkikasvatuksen koulutuksesta, haluaisin kysyä:

Millaisia ihmisiä te toivotte meidän koulussa kasvatettavan? Koneen osia vai kriittisesti ajattelevia, luovia toimijoita?

0 views0 comments

Recent Posts

See All