Reilu vuosi sitten aloitin lukuprojektin, jonka tarkoituksena oli lukea yksi romsku viikossa yhden vuoden ajan. Työhöni itsessään kuuluu niin paljon lukemista, että iltaisin ei aina lukeminen enää maita. Myös väitöskirjaprojekti vei vuosiksi innostuksen lukea "huvikseen" tai itseni iloksi. Kuitenkin tiesin vanhastaan, että hyvän kirjan lukeminen rentouttaa ja vie ajatukset arjen murheista pois tehokkaammin kuin mikään muu huume.
Projekti meni vähän pitkäksi, sain sen valmiiksi yhdeksän päivää deadlinen jälkeen. Tämä meinasi ahdistaa minun olkapäällä istuvaa henkilökohtaista piiskuriani. Sitä, joka pakottaa minua aina tekemään asiat hyvissä ajoin ennen deadlinea ja olemaan ajoissa paikalla. Kurja kaveri, mutta tekee minut tehokkaaksi. Ja välillä aika ahdistuneeksi (sori siitä kanssakulkijat).
Lukuprojekti sattui vuoteen 2020, joka mullisti minun ja monen muunkin aikataulut, suunnitelmat ja tekemisen tavat. Nämä uudet tavat tehdä töitä, viettää vapaa-aikaa ja nähdä ihmisiä veivät yllättävästi energiaa: paljon kului aikaa kaiken uudelleen suunnittelemiseen ja ihan vaan (monen vastoinkäymisen aiheuttamasta) lamaannuksesta selviämiseen. Toisaalta lomat olivat lukemiselle otollista aikaa: matkustamaan ei päässyt niin kuin ennen. Romskujen lukeminen tarjosikin oivallisen mahdollisuuden tehdä mielikuvitusmatkoja toisiin kulttuureihin, aikoihin, maihin ja kuviteltujen henkilöiden elämän käänteisiin. Kokea asioita oman mielikuvituksen rajoissa, turvallisesti kotoa käsin.
Vuosi 2020 opetti myös armollisuutta ja joustavuutta itseä kohtaan. Ei tarvitse olla paras versio itsestä, kunhan ylipäätään on ja selviää seuraavasta päivästä. Eikä se ole niin justiisa, jos itselleen asettamiin tavoitteisiin ei pääsekään. Itsehän ne on keksinyt ja aina kaikki arjen käänteet eivät ole omissa käsissä. Siksipä lukuprojektin venyminen ahdisti yllättävän vähän: annoin itselleni armon lukea viimeiset joululahjakirjat rauhassa.
Ehkäpä lukuprojektin sattuminen tähän kummalliseen vuoteen oli yksi keino selviytyä siitä. Kokea kirjojen sivuilla välillä jotain vielä kauheampaa: sotia, kuolemaa ja kärsimystä. Ja näin ymmärtää, miten onnekas kuitenkin loppujen lopuksi on kun saa elää tässä ajassa ja tässä hyvinvointiyhteiskunnassa. Kokea maailman ääriä, ihmisten kohtaamisia ja kosketusta, luonnon ihmeitä. Näin ymmärtää, miten kallisarvoinen elämä on ja miten kirjallisuus voi auttaa meitä ymmärtämään sen monimuotoisuutta ja kerroksellisuutta. Kiitos lukuprojektini kirjojen kirjoittajille, että autoitte minut selviämään tästä vuodesta.