Tiedäthän sen tunteen, kun juhlat on ohi, vieraat lähteneet ja istut yksin kaikkien lahjojen keskellä? Epätodellinen tunne siitä, tapahtuiko tämä kaikki todella minulle, ehdinkö jutella kaikkien kanssa, muistinko sanoa ”kiitos” kaikille, mitä siellä oikein tapahtui? Tykkäsikö kaikki, oliko ruokaa tarpeeksi, viihtyihän kaikki? Menikö kaikki liian nopeasti ohi, ehdinkö nauttia jokaisesta hetkestä? Tällaisia fiiliksiä olen käynyt läpi viime viikonlopun jälkeen, jolloin sain hetken tuntea olevani enemmän kuin koskaan olenkaan. Kaikki ne upeat lahjat: shamppanjaa, suklaata, design-tavaroita! Siis mitä minä olen tehnyt – levyn? ! ( ja siis DAA-AA, en vain minä, vaan iso joukko muita!!!!)
Onhan se huikeaa – ainakin minun mittakaavassa, enkä missään nimessä väheksy näiden kaikkien ihmisten panosta tähän iltaan. Päinvastoin! Olen huikean otettu siitä, kuinka niin monet osoittivat oman tukensa tähän niin erityiseen iltaan. Ihmiset, jotka käyttivät vapaapäivänsä rakentaakseen lavan, valaistuksen ja äänentoiston. Ihmiset, jotka lensivät toiselta puolelta Suomea juhlistamaan tätä iltaa. Ne, jotka maksoivat lapsenlikan päästäkseen näihin juhliin, ne, jotka tulivat paikalle, koska haluavat osoittaa tukensa ja rakkautensa. SIIS KÄSITTÄMÄTÖNTÄ! Soundcheckissä liikutuin kuunnellessani Sidemovementsia – nuo maailman grooveimmat jätkät soittaa tänä iltana MUN bileissä! Kuinka monet raatoivat hiki hatussa tämän illan onnistumiseksi!
Tämä kaikki ylenpalttinen ihmisten hyväntahtoisuus herätti minut ajattelemaan sitä yhteisöllisyyttä, mitä meidän tämä aika tarvitsee ja joka on olemassa siellä, kun vain se oikein kanavoidaan. Yksin meidän äänemme, elämämme, taiteemme ja energiamme on vain hiljainen huokaus maailmankaikkeudessa, mutta kun sillä on vastassa hyvää energiaa huokuva, vastaanottavainen ihminen, yhteisö tai yleisö, voidaan saavuttaa jotain elämää suurempaa. Sanat ja sävelet saavat todellisen merkityksen vasta sitten, kun ne asettuvat oikeaan kontekstiin, siihen todellisuuteen, mitä kuulija/ katsoja /kokija käy elämässään sillä hetkellä läpi. Laulujen tekstit ja sanoma tulee todeksi vasta sitten, kun ne ovat löytäneet juuri sen oikean kohteen. Taiteilija tekee tuotoksensa – maalauksen, runon tai sävellyksen – omasta lähtökohdastaan, omiin tarpeisiin, omaan tuskaan tai iloon. Se ei synny menestyksen tai rahan toivossa, se syntyy vain aidosta tunteesta. Mutta silti se pääsee todella oikeuksiinsa vasta, kun se kohtaa heijastuksen jossain toisessa ihmisessä. Jossakin toisessa sielussa läikähtää jotain samankaltaista.
Niin..kun julkkarikeikkani oli ohi, ystäväni veivät minut Rauhalan yläkertaan, jossa he antoivat minulle kauniin (hienosti käsitellyn ;-)) kuvan meistä yhdessä. Kortissa luki ” Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”. Niinpä. Siinä kiteytyy oikeastaan kaikki olennainen: minä teen kaikkeni rakkaitteni eteen, he tekevät sen saman minulle. Voiko ihminen enää enempää pyytää?