Arjen pyöritys ja laulujen tekeminen lapsiperheessä on oma taiteenlajinsa – ainakin ihmiselle, jolla luontainen vetovoima vetää laiskuuteen ja varpaiden venyttelyyn. Olisikin niin, että koti, työt ja lasten kuskaukset hoituisi itsestään ja itse voisi odotella inspiraation tuloa fiilistelemällä, lueskelemalla ja jammailemalla. Joisi välillä kahvit ja istuisi taas flyygelin taakse hymisemään. Tällä hetkellä totuus lähentelee sitä, että JOS joskus on sellainen hetki, jolloin kukaan ei tarvitse minua palvelemaan itseään, Hesari on luettu, naamakirja ja sähköpostit plärätty, saatan istahtaa alas soittelemaan ja hakemaan laulunaihioita. Tulos on pääasiassa laiha, mutta yleensä sieltä kuitenkin joku idea aina saa alkunsa.
Onneksi arki osaa yllättää ja laulunaihe voi pulpahtaa esiin jostain yllättävästä paikasta: lasten sanomasta lauseesta tai silmiin pomppaavasta otsikosta sanomalehdessä. Kadonnutta villasukkaa etsiessä voi huomata manaavansa jotain mantraa, minkä rytmitys toimiikin – ehkä sanat kuitenkin on hyvä vaihtaa 😉 Onpa tapahtunut kerran niin, että automatkalla Oulusta Liminkaan (n. 22 minuuttia) syntyi laulu lähes täydelliseen muotoonsa – ei laulunteko aina ole ajasta ja paikasta kiinni, jos tuntosarvet ja maailmankaikkeus ovat synkassa juuri sillä hetkellä.
Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat kutoa villasukkia. Minun kahdeksankymmentäluvun lopun räpellykset ovat onneksi painuneet historian armeliaaseen unohdukseen, mutta edelleen ihailen ihmisiä, jotka opettaessaan, kuunnellessaan luentoa tai bussissa istuessaan tekevät käsillänsä suurta taidetta. He pystyvät siinä arjen keskellä pakenemaan toisella aivopuoliskollaan rentoutuneeseen flow – tilaan ja samalla myös luomaan jotain uutta ja konkreettista. Voisinpa minäkin olla avoinna niille kaikille aiheille, jotka päivittäin ohitseni kulkevat, tarttua niihin ja ottaa hyödyn siitä valtavasta ideavarastosta, mitä arki sisällään kantaa. Milloin kuuntelin todella, mitä toinen ihminen minulle kertoi omasta elämästään? Milloin syvennyin mielenkiintoiseen artikkeliin niin, että sanat syntyivät elämään? On sanottu, että ihminen käyttää vain pienen osan aivokapasiteetistaan – mitä suurta musiikkia kynästäni tulisikaan, jos olisin tarpeeksi vastaanottavainen kaikelle tälle!
Mutta armeliaisuus lienee paikallaan tässäkin – aina ei jaksa ottaa vastaan eikä luoda mitään uutta. Silloin pitää kaivaa ne villasukat esiin, töpötellä levyhyllylle ja kuunnella jonkun toisen tekemää hyvää musiikkia. Ja tehdä se oma paras biisi huomenna.
Comments