Search
  • Katja Sutela

Tyttöjen välisestä ystävyydestä

7-vuotias tyttäreni juoksi tänään itku silmässä naapurin pihalta kotiin. Kysellessäni lohduttoman itkun syytä, hän sai vaivoin ulinaltaan kerrottua, miten naapurin tyttö oli vetänyt letistä ja uhannut heittää tyttäreni Zhu Zhu Petsit jorpakkoon. Syynä tähän kohteluun oli ollut tyttäreni ”tottelemattomuus” kaverin neuvoja kohtaan. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun tytöt riitaantuivat, vaikka pääasiassa heidän kaveruutensa sujuu mainiosti. Kaksi voimakasta luonnetta saa aikaan kipinöitä silloin tällöin ja en usko, että tyttäreni on yhtään puhtoisempi näiden kipinöiden sytyttämisessä kuin toinenkaan. Eipä aikaakaan, kun naapurista tuli katuva tyttö kauniisti piirretty kortti kädessään, jossa luki isolla ANTEEKSI. Rauha on taas palannut meidän kulmille, mutta paljon on vielä matkaa siihen vaiheeseen ystävyyttä, jossa toista ei loukata eikä kiusata millään muotoa.


Olen myös itse pohtinut paljon ystävyyssuhteitani seuratessani tytärteni kehittyviä ihmissuhteita kavereiden kanssa. Kolmen veljen kanssa varttuneena olen kokenut omat tyttöystäväni itselleni todella tärkeinä, aivan niin kuin siskoina. Heidän kanssaan olen voinut puhua niitä tyttöjen juttua, mitä kuvittelisin, että siskokset puhuvat salaa vanhemmiltaan. Heidän kanssaan olen uskaltanut kokeilla omia rajojani ja hullutella ilman pelkoa itseni nolaamisesta. Heidän kanssaan olen voinut puhua niistä suruista ja peloista, mitä ei muuten uskalla sanoa edes ääneen. Heidän seurassaan voi olla heikko, antaa mahan röllöttää ja hiukset likaisena niistää itkun jälkeen nenää. He tietävät, milloin tulla lähelle, milloin pitää etäisyyttä. He rohkaisevat, tukevat ja kannustavat, vaikka itse en enää uskoisi itseeni. He neuvovat, kun en tiedä, mihin suuntaan lähteä. Heille olen oikeasti sitä mitä olen, en yhtään sen enempää enkä vähempää.

Minulla on monta rakasta ystävää. Jotkut heistä ovat olleet mukanani alusta asti – heidän kanssaan olen kulkenut rumissa LaVen verkkareissa, saanut silmälasit, oppinut kirjoittamaan, lukemaan ja soittamaan, kuunnellut musiikkia, josta tämän päivän nuoriso ei tiedä mitään. Heidän kanssaan olen istunut auton takapenkillä ja maistellut ensimmäistä kertaa olutta, tehnyt luokkaretkiä, konsertteja ja hillunut itse kenenkin mökeillä. Osa on tullut mukaan opiskeluaikana; heidän kanssaan opimme tuntemaan itsemme muusikkoina ja taiteilijoina – voi sitä taiteen tekemisen tuskaa! Siinä on Oulun yliopisto ja kaupunki ollut ihmeissään, kun nämä suuret muusikot pääsivät estraadeille ja olivat niin valmiita valloittamaan koko maailman! Siinä vauhdissa särkyi moni sydän – omakin.

Osa ystävistä on tullut mukaan vasta myöhemmin, työ- ja perhe-elämän sekä intohimoisen musiikin tekemisen mukana. Ihmeellistä, miten erilaisista taustoista olevat ihmiset voivat löytää yhteisen sävelen – aivan kuin löytäsi oman kadonneen puolikkaan! Jokainen ystävistäni on omalla tavallaan arvokas ja ainutlaatuinen – olen onnellinen ja kiitollinen heistä jokaisesta! Ystävyys ei katso aikaa eikä paikkaa, se ei katso ikää eikä statusta. Ystävä on puhelinsoiton, kirjeen tai mailin päässä, vaikka arki rullaakin kaikilla omalla tahdillaan. Tosi ystävä on pitkämielinen ja lempeä, tosi ystävä ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile. Tosi ystävä ei käyttäydy sopimattomasti (paitsi sopivissa kohdissa :-)), ei etsi omaansa, ei katkeroidu eikä muistele kärsimäänsä pahaa. Tosi ystävyys kestää lapset, ruuhkavuodet, välimatkat, aviomiehet, hiljaisuuden ja huudon. Se iloitsee toisen onnesta ja suree toisen murhetta niin kuin omaansa. Tosi ystävyys ei koskaan katoa!

0 views0 comments

Recent Posts

See All