Search
  • katjasutela

There´s no business like familybusiness!

Oletko koskaan miettinyt, mistä sinut on rakennettu? Siis noin fyysisesti. Olemme satunnainen kokoelma geenejä ja niiden yhdistelmiä, jotka ovat rakentuneet vuosituhansien kuluessa – vahvemmat ovat korvanneet heikommat, joku heikko sinne joukkoon on jäänyt varmaan vieläkin. Meidät on siis fyysisesti ennaltamäärätty jo ennen syntymäämme, meistä TU – LEE juuri tällaisia kemialliselta rakenteeltamme – halusimme tai emme. Siihen päälle lisätään meidän perheidemme elintavat, perhekulttuurit niin elintavoilta kuin sosiaalisilta kanssakäymisiltä, ympäristön vaikutukset, saasteet, sattumat ja omat mielenkiinnon kohteemme ja ambitiomme. Olemme kokoelma geneettistä ja henkistä historiaa omassa suvussamme ja maailman historiassa.

Äitini on viime vuosina paneutunut sukututkimukseen ja hänen sukuaan on tutkittu jo vuosikymmenten ajan muutenkin. Siellä vilahtelee hienoja nimiä, Suomen kulttuurihistorian kannalta varsinkin, ja sitten sitä tavanjamppaa – nimiä, jotka eivät kerro minulle yhtään mitään. Tämä perspektiivi historiaan on asettanut minutkin tietynlaiseen ruotuun siinä ihmisten ketjussa, mitä tämä maailma lisääntyessään tuottaa: olen vain yksi linkki siinä historian ketjussa – vain syntymäaikani ja kuolinpäiväni jää jälkipolville ruutuuni merkiksi.

Vai olenko sittenkin enemmän?

En tarkoita ”enemmän” siinä mielessä, että se kuvastaisi jotain menestystä tai kuuluisuutta. Että nimeäni opetettaisiin oppikirjoissa. Tarkoitan ”enemmän” siinä kontekstissa, missä elän tällä hetkellä. Olenko ”enemmän” niille ihmisille, jotka jakavat arkitodellisuuden kanssani? Olenko ”enemmän” ystävilleni, joiden kanssa jaan osan tästä historiasta? Olenko ” enemmän” niille, joita opetan päivästä toiseen? Olenko ” enemmän” niille, jotka kuuntelevat musiikkiani? Olenko ”enemmän”, vaikka en jaksaisi yhtään mitään? Itsensä määrittely on tuskaista tehtävää välillä; naisen roolit vaihtelevat turhan nopealla tahdilla äidin ja rakastajattaren, työläisen ja kuningattaren välillä.

Toisaalta historia auttaa. Minä tiedän, mistä aineksista minut on rakennettu. Tiedän ne vahvuudet ja heikkoudet, mitä sukumme kantaa. Tiedän ne sairaudet, jotka ovat taakkanamme. Tiedän ne taiteelliset ulottuvuudet, joiden säikeillä voimme omaa luovuuttamme toteuttaa. Tiedän, että minulla on samalla reseptillä rakennettuja ihmisiä ympärilläni – ihmisiä, jotka jakavat tämän saman historian ja kokemuksen. Se on meille totta. Kuinka vinoon minä voin mennä, jos ympärilläni on ihmisiä, jotka hapuilevat samoilla ohjeilla eteenpäin?

Vanhempieni ero lähes neljänkymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen herätti minut ajattelemaan omia juuriani ja sitä, mikä minulle tässä perheessä, tässä suvussa, on tärkeää. Olenko minä kokonainen, vaikka perheeni ei ole kokonainen? Olenko minä totta, vaikka meidän perheemme ei siinä muodossa, jossa minä olen sen kokenut, enää olekaan olemassa. Tulin pitkän pohdinnan jälkeen siihen tulokseen, että minä olen totta – juuri tällaisena kuin olen. Kaikki se on totta, mitä minä, veljeni ja vanhempani ovat kokeneet – TAI AINAKIN SE ON OLLUT MINULLE TOTTA! Eihän kukaan voi minulta ottaa pois niitä kokemuksiani, joita minä olen henkilökohtaisesti kokenut. Ei kukaan.

Mutta tässä vaiheessa, kun revitään perustuksia auki, nousee esille ne ihmiset, jotka ovat kanssani käyneet tämän kaiken läpi. Ne ihmiset, joilla on se sama historia, samat tapetit, samat lelut, samat sukset ja sauvat. Ne ihmiset, jotka tietävät katseesta, kun sattuu tai nauravat typeryyksille, joita kukaan muu ei voi ymmärtää. Ihmiset, joiden hymyssä näkyy sama kaino ylpeys – ihmiset, jotka mieluummin pitävät jalassaan villasukat ja kumpparit. Ne historiassa rakennetut geenirakennelmat, joita me kannamme ja joiden piirteet näen jo heidän katseestaan. Mutta sieltä nousee myös ne ihmiset, jotka ovat samoissa LaVen verkkareissa menneet vierelläni jo kaksikymmentä vuotta sitten, ne ihmiset, joiden kanssa olen jakanut KAIKEN jo lapsuudesta saakka. Sieltä nousee ihmiset, jotka ovat tulleet mukaan matkan varrelta ja ovat tuntuneet omalle ja tutulle ensi hetkestä alkaen. Ihmiset, jotka ovat samaa verta ja lihaa henkisellä tasolla.

Perhe on se, minkä rakennamme meille rakkaista ihmisistä ympärillemme. Osa niistä voi olla niitä, joiden kanssa jaat geneettisen historian. Osan kanssa yhteys syntyy jostain muusta. Koen, että olisin todella yksinäinen, jos minulla ei olisi sukua taustallani, mutta aika hyvän kompensaation ovat tehneet ne ihmiset, jotka ovat tulleet elämääni vapaaehtoisesti, rakastaen minua – kaikesta huolimatta. Minä olen totta, minä olen ”enemmän” siinä yhteisössä, siinä perheessä missä minä elän. Ne rakkaat ihmiset, jotka ovat ympärilläni, tekevät minusta todellisen, elävän, tuntevan, rakastetun ihmisen. Minä olen totta.

0 views0 comments

Recent Posts

See All