Search
  • katjasutela

Politiikan (ja vähän perheen) polkuja

Olen viime vuosien aikana ollut kiinnostunut politiikasta, niin täällä meillä koto-Suomessa kuin maailmallakin. Ehkäpä ikä on tuonut tullessaan mielenkiinnon perehtyä erilaisiin tapoihin, joilla yhteisiä asioita hoidetaan. Kotimaassa toivo itselle merkityksellisten asioiden eteenpäin menemisestä on saanut seuraamaan ihmisiä, jotka meillä päätöksiä tekevät. Itseä ei politiikkaan lähteminen kuitenkaan ole koskaan kiinnostanut ja syyt siihen ovat selkeät.


Politiikasta on tullut monilta osin riitelyä ja mollausta. Sosiaalinen media mahdollistaa poliitikkojen ja heitä seuraavan kansan välisen keskustelun tavalla, joka ei aina saa uskomaan ihmisen hyvyyteen ja rooliin luomakunnan kruununa. Aina välillä käyn Twitterissä toteamassa, ettei minun psyyke kestä sitä herjausta ja asioiden tahallista vääristelyä, jota siellä viljellään. Facebookista pidän tasaisin väliajoin lomaa, jonka jälkeen koetan keskittyä siellä vain kissavideoihin, kavereiden luontoretkikuvauksiin ja Frendit-sarjan pieleen menneisiin kohtauksiin. Niissä nauretaan yhdessä tehdyille mokille, ei toista pilkaten.


Ääriajattelu ja leiriytyminen omiin poteroihin on aikamme ilmiö, jonka toivoisin jo olevan muutoksessa kohti vastaantulemista ja aitoa dialogia. Maailmanlaajuinen pandemia sai hetkeksi meidät pysähtymään olennaisen äärelle, mutta lähestyvät kuntavaalit ovat saaneet taas sanan miekat entistä terävimmiksi. Ei halutakaan ymmärtää toista näkökulmaa - miksipä pitäisi, koska itse olen oikeassa? Mitä kärkevämpi postaus, sitä suurempi mediahuomio.


Itse ajattelen, että me kansakuntana ollaan kuin perhe, johon syntyy tietynlaisia tyyppejä. Eri temperamentteineen, luonteenpiirteineen, haaveineen ja tavoitteineen. Silti tykätään toisista (välillä enemmän ja välillä vähemmän), eletään yhdessä ja koetetaan löytää tapa jakaa arki niin, että kaikilla on siellä jotenkin hyvä olla. Yritetään ymmärtää toisen näkökulmaa ja sitä, mistä hänen ajattelu kumpuaa. Mikä kiukuttaa, miksi toinen ärsyttää, mistä löytyy kompromissi, johon kaikki voi sitoutua. Pyydetään anteeksi, jos keittää yli.


Kuluneella viikolla nykyisen pääministerimme anteeksipyyntö entiseltä pääministeriltä oli valopilkku muuten niin ahdistavassa politiikan uutisoinnissa. Ehkäpä Marin, nyt samaa polkua kulkeneena ja saman vastuun kantaneena, ymmärsi paremmin Sipilän tilannetta, jossa hän on joutunut päätöksiä vuosia sitten tekemään (ja tämä ei ole poliittinen kannanotto kummankaan puolueen tai pääministerin päätösten puolesta: tämä on kannanotto anteeksipyytämisen puolesta, jos huomaa loukanneensa toista). Tällaista yritystä ymmärtää toista kaipaisin enemmän politiikkaan ja myös meidän rivikansalaisten väliseen keskusteluun.


Meillä on kuitenkin vielä mahdollisuus monipuoluejärjestelmän kautta estää Yhdysvaltojen meille viitoittama "joko tai"- tie. Meitä on niin vähän, että me sovitaan eri mielipiteinemme samalle polulle. Meillä on mahdollisuus tutustua eri tavalla ajatteleviin ihan jo sukumme tai tuttavapiirimme sisällä. Koettaa yrittää ymmärtää toisen ajatuksenjuoksua. Kun kaikki, mitä me loppujen lopuksi yksilöinä kaivataan, on tulla kuulluksi ja nähdyksi omien toiveidemme kanssa. Ja itse toivon, että me ei kansakuntana käännyttäisi toisiamme vastaan, vaan kohdattaisiin tulevaisuuden haasteet yhdessä.

Kuva Limingan Rantakylästä 4/2019.

111 views0 comments

Recent Posts

See All