Search
  • Katja Sutela

Nainen vaietkoon seurakunnassa (koska mies on äänessä)

Sunnuntaina Kalevaa lukiessani törmäsin juttuun tämän vuoden Suviseurojen yhteydessä valituista SRK:n johtokunnan jäsenistä. Täysin miesvaltainen kollegio siinä jutussa alleviivasi käsityksiään avioliitosta ("vain miehen ja naisen välinen") ja Pride-tapahtumasta ("ei ole koko kirkon tukema"). Avaamatta sitä Pandoran lipasta tässä yhteydessä, pohdin joskohan ne ihan jokaisen SRK:n edustajan mielipiteitä ovat näiden herrojenkaan mielipiteet. Vähän aikaa sitten keskustelin myös erään itselleni läheisen ihmisen kanssa, joka on erään herätysliikkeen jäsen, josko siellä on päättäviin elimiin päässyt mukaan naisia. Ei ollut. Vanhemmistoveljet sielläkin päättävät seurakunnan asioista. Niin kuin on aina päättänyt.

En ole nyt oikein päässyt yli tästä. Siis miksi naiset eivät ole kelvollisia nousemaan päättävälle tasolle näissä seurakunnissa? Ovatko he jotenkin vähemmän fiksuja tai kykeneviä tekemään päätöksiä yhteisen hyvän vuoksi? Miksi edelleen osa papeista vastustaa naispappeutta, vaikka siitä on jo kolmekymmentä vuotta kun heille pappisvihkimys sallittiin (1986)? Siis millä tätä valtajakoa perustellaan? (Nämä siis ihan aitoja, ihmetteleviä kysymyksiä, joihin saa joku viisaampi vastata.)

Näitä pohtiessani päässäni alkoi pyörimään (kristillisen kasvatukseni ansiosta mieleeni jääneitä) Raamatun tarinoita naisista, joille on näytetty kaapin paikkaa. Eeva, ensimmäisenä naisena, tehtiin miehen kylkiluusta (no mistäs muusta...mut hei, mistä se mies tehtiin?) ja avuksi miehelle (ok, fair enough, tylsäähän se yksin olisi). Eeva oli myös ensimmäinen, joka lankesi syntiin. Tämä synti oli, että halusi tietää enemmän, mitä on hyvä ja paha. Siis tiedonjano oli synti.

Sitten tuli mieleen tarina Lootin vaimosta (nimeä ei toki ole tarpeellista olla olemassa, sehän riittää, että on jonkun vaimo). Loot ja hänen vaimonsa pakenivat kodistaan Jumalan tuhotessa heidän kotikaupunkiaan. Vaimo kääntyi ikävissään katsomaan kotinsa tuhoa (vaikka tuhoava Jumala oli niin kieltänyt) ja muuttui suolapatsaaksi. Eli koti-ikävä oli synti. Auts. (Okei, tajuan, tottelemattomuus oli synti..Silti.)

Vielä tuli mieleen populaarikulttuurissakin usein mainittu Maria Magdalena (Sandrahan se siitä lauloi ja olkaa hyvä korvamadosta), joka liittyi Jeesuksen opetuslasten joukkoon. Eli irtautui perinteisestä naisen roolista ja lähti seuraamaan sydämen ääntänsä. Vuosisatojen kuluessa hänelle on isketty huoran leima, koska hän kulki omia polkujaan (hänen seksielämästään ei Raamatussa mainita mitään ja vaikka mainittaisiinkin, niin ei se hänestä maksullista naista tee). Eli itsenäisyys ja sydämen äänen seuraaminen olivat sellaisia tekijöitä, joilla voidaan vuosisatojen ajan leimata alentavasti Jeesusta rakastanutta naista.

Ymmärrän toki, että aika oli noiden tarinoiden aikaan eri ja naisen asema sen mukainen. Mutta on vaikea olla vetämättä lankoja yhteen näiden Raamatun kertomuksien ja tämän päivän uutisten välillä, joissa nainen - sukupuolensa vuoksi- systemaattisesti ohitetaan vieläkin joissakin seurakunnissa. Naisen ääni kuuluu kyllä laulukuoroissa ja jopa puhujinakin, mutta miksi heitä ei kelpuuteta johtaviin asemiin joissakin suuntauksissa? Emeritapiispa Irja Askola on ilahduttava poikkeus, jonka esimerkki toivottavasti rikkoo lasikattoja monissa kristillisissä ympyröissä.

Tiedonjanoisena, kotiseuturakkaana (ja tottelemattomanakin), sydäntäni seuraavana itsenäisenä naisena minut olisi vaiennettu Raamatun aikana. Mutta eihän tämä voi olla totta enää 2019? Ei sillä, että itse seurakunnassa haluaisin puhua, ne siteet ovat jo irrotetut. Mutta tunnen monta älykästä naista, joilla olisi paljon sanottavaa ja hyviä ideoita seurakunnan toiminnan ja talouden kehittämiseksi. Miksi heidän osaamistaan ja älykkyyttään ei seurakunnassa tarvita? Seurakunnassa, jossa kaikki ovat saman Jumalan yhtä arvokkaita lapsia?

1 view0 comments