top of page
Search

Muureja vai siltoja rakentamassa?

Writer's picture: Katja SutelaKatja Sutela

Olen ollut varovainen aloittamaan keskustelua viime päivinä uutisoiduista maahanmuuttajien tekemistä seksuaalirikoksista Oulun seudulla. Viimeksi kun postasin jotain maahanmuuttajiin liittyvää, sain kuulla, mitä minulle ja tyttärillemme pitäisi tehdä, että uskoisin. Itseeni kohdistuvan uhkailun kestän, mutta kun lapset vedetään mukaan, minulla menee yli. Toki joihinkin keskusteluihin olen osallistunut sosiaalisessa mediassa (koska en voi olla hiljaa) ja kokenut uupumusta.

Uupumusta siitä rasismista ja asioiden yksinkertaistamisesta, mitä liian monet kylvävät. Vihapuhe, rasismi ja henkisten (ja fyysisten) muurien rakentaminen on ilmeisesti tämän päivän tapa käsitellä vaikeita asioita. Mieluummin otetaan käyttöön eristäminen, sulkeutuminen, muurit ja kivien heitto kuin alettaisiin käsitellä, miksi hirveyksiä tapahtuu. Helpompi nimetä vihollinen ja sylkeä siihen suuntaan, kuin nähdä ja analysoida missä asioissa on epäonnistuttu.

Kuten esimerkiksi kotouttamisessa. Jossa ei ole tervettä riippua löysässä hirressä vuosikausia, tietämättä mitä tapahtuu. Lapsena, nuorena, eikä aikuisena. Yhteiskunnan ja tavallisen elämän ulkopuolella. Pitäisi olla edes se oma perhe mukana, oma tukiverkosto ja yhteisö, joka pitäisi jokaisesta yksilöstä huolta. Vaikka epävarmuudessa. Ja kotouttamista pitäisi olla tekemässä ja tukemassa ihminen, joka tuntee maahanmuuttajan lähtömaan kulttuurin ja tavat. Ja myös Suomen kulttuurin ja tavat. Jotta voi kertoa asioista, omalla kielellä, ymmärtäen miten asiat parhaiten menevät perille. Ihan jokaiselle.

Ja sosiaalisen median käytössä. Annamme lastemme liittyä erilaisiin sosiaalisen median kanaviin, vaikka niissä on ikärajat. Kuinka usein tarkistamme, kenen kanssa lapsi viestittelee? Ja mitä? Ja millaisia kuvia hän itsestään sinne laittaa? Ja mitä olemme heistä itse laittaneet? Kuinka usein sanomme, että entäs jos tehtäisiin jotain yhdessä sen kännykän räpläämisen sijaan? Oltaisiin yhdessä. Ehkäpä niin teemme, mutta selkeästi siinä on osittain epäonnistuttu, koska näitä hirveitä rikoksia on tapahtunut.

Globalisaatio, maailmanpolitiikan (länsimaiden osittain aiheuttamat) sotkut, humanitääriset kriisit ja sosiaalinen media ylittävät kaikki keinotekoiset muurit, mitä koetamme ihmisten välille rakentaa. Siinä on saksalainen katolinen pappi ja suomalainen jalkapallovalmentaja EU:n ja ihan oman maamme rajojen sisäpuolella tekemässä samoja rikoksia, mitä nämä kauempaa tulleetkin. Rangaistusten koventaminen (jota kannatan kaikissa seksuaalirikoksissa) ja poliisien resurssien lisääminen eivät kuitenkaan poista sitä perimmäistä syytä, miksi näitä rikoksia tehdään. Siksi, että halutaan rikkoa yksilön itsemäärämisoikeutta kehoonsa. Halutaan hallita alistamalla ja nöyryyttämällä toista tukeutuen vääristyneeseen maskuliinisuuteen (useimmiten näin, toki naisiakin on hyväksikäyttäjien joukossa).

Niin kauan kuin kehollinen itsemääräämisoikeus ei ole kaikille itsestäänselvyys, seksuaalirikoksia tulee tapahtumaan. Itse näkisin kasvatuksen ja koulutuksen roolin nousevan tässäkin asiassa entistä suurempaan rooliin, niin kotona kuin koulussa. Siksi en hiljene uhkailujenkaan ja kukkahattutäti-naureskelujen edessä.

Minun keho, minun säännöt.

Ja edelliseen blogi-postaukseeni viitaten, voitaisiinko antaa hyväksyntää ja huomiota läheisillemme niin paljon, ettei sitä tarvitsisi hakea mistään muualta? Että otettaisiin rakkaimpamme syliin ja oltaisiin kiinnostuneita heistä? Eihän me voida heitä kaikelta maailman pahuudelta suojata, mutta voisiko kotimme olla sellainen, jossa jokainen tulee nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Myös silloin kun pelottaa.

3 views0 comments

Recent Posts

See All

Kouluun on turvallista mennä

Koulut alkoivat eilen lähiopetuksen muodossa joululoman jälkeen, vaikka viime viikolla etäkoulun mahdollisuutta vilauteltiin eri tahojen...

Jouluiloa!

Jouluiloa!

Comments


©2020 Katja Sutela. Kaikki oikeudet pidätetään.
Kuvat: Jaani Föhr ja Vesa Ranta.

bottom of page