Kun odotin toista lastamme alkuvuodesta 2010, kävin laskettuna päivänä vaa'alla. Painoin 92 kg ja voitin komeasti mieheni ja appiukkoni heidän elopainoissaan (pidimme pienimuotoisen skaban). Sen jälkeen en ole vaa'alla käynyt. Ei siksi, etten kestäisi näkemääni, vaan siksi että en tarvitse sitä tietoa mihinkään.
Silmiini osui Rauhan Tervehdys-lehden sitaatti Mieleni maassa- blogista, jossa kirjoittaja kertoi vaa'an ja mittanauhan aiemmin määrittäneen häntä ihmisenä. Suomessa nainen saa päättää omasta kehostaan ja sen hän totisesti tekee, usein aika ankaralla kädellä. Koetamme pysyä median luomassa täydellisen naisen illuusiossa kiinni, jossa arvomme mitataan vyötärömme kapeudella ja takapuolen terhakkuudella. Joskus uupumukseen asti. Mittaamme askelia, pulssia, aktiivisuutta, kaloreita, senttejä, hiilareita. Ihan kuin se luku jotenkin korreloisi meidän oman kehomme hyvinvoinnin kanssa.
En sano, etteikö mittaamisesta voisi olla joissain tilanteissa hyötyäkin. Joskus konkreettinen luku näytöllä auttaa ymmärtämään ja tunnistamaan oman kehon mahdollisuuksia ja rajoja. Tai tukemaan painonhallinnassa tai verenpaineen tarkkailussa. Mutta hyvä olisi pohtia, auttaako mittaaminen todella tuntemaan omaa kehoamme ja niitä viestejä, joita se meille koettaa viestittää? Kyllä keho huomauttaa, jos on ollut viikon Ranskassa patonki-viini-dieetillä - se kaipaa liikuntaa, paljon vettä, vitamiineja ja lepoa. Keho ilmoittaa, jos sitä rääkkää liikaa. Omat lonkkani sain tulehtumaan liialla juoksemisella - tarkoituksena oli saada menetettyä menestystä juoksun saralla takaisin, vaikka taisin oikeasti juosta enemmän karkuun omaa väsymystäni. Keho sanoi, että "lopeta - minä kärsin".
Tunnemmeko siis kehomme, mikä sille - siis meille itsellemme - on hyväksi?
Vaikka en siis mittaa sykettä, en painoa, en kaloreita, niin alan olla vähitellen perillä siitä, mitkä asiat tekevät minut kokonaisvaltaisesti hyvinvoivaksi. Tässä minun resepti:
- ulkoilua joka päivä, edes vähän. Mieluiten niin, että näkee päivänvalon. Keskittyen siihen, mille tuuli, sade, valo tuntuu kasvoilla. Syvähengitellen ja kiitollisena juuri siitä hetkestä.
- muuta mieluista liikuntaa, jos ehtii. Parhaiten ehtii, kun merkitsee sen kalenteriin ja päättää jo edellisenä päivänä (tai jopa viikon alussa)
- aina on tilaa musiikille, kirjallisuudelle tai muulle taiteelle. Ei ehkä joka päivä, mutta joka viikko. Häikäistyminen antaa tunteen jostain suuremmasta.
- hyvää ruokaa niin, ettei tule ähky
- alkoholia sen verran, kun tietää olevan itselle hyväksi. Kaikki ei ole hyväksi.
- aina paljon vettä (ja aamupäivisin kahvia)
- paljon unta. Aina kun mahdollista.
- ihmisiä tai eläimiä lähelle, joiden seura saa ilahtumaan. Joiden seurassa kokee itsensä merkitykselliseksi ja ainutlaatuiseksi. Joille minun hyvinvointi on myös tärkeää.
Milloin sinä voit hyvin?