Search
  • katjasutela

”Maailmasta pitää tulla kiltimpi ja ystävällisempi. Me ei muuten jakseta.”

Pari päivää sitten ilmestyneen UNICEFin lasten ja nuorten hyvinvointia koskevan kyselyn eräs vastaaja puki sanoiksi sen, mikä on väreillyt monen keskustelun pinnalla, niin lasten, nuorten kuin meidän aikuistenkin puheissa. Maailmasta pitää tulla kiltimpi ja ystävällisempi. Me ei muuten jakseta. Pandemian, ilmastonmuutoksen ja sotien nostattamat huolet tulevaisuudesta vaikuttavat sekä lasten että nuorten hyvinvointiin sekä siihen, millaisena tulevaisuus heidän edessään näyttäytyy. Kyselyn mukaan erityisesti syrjinnän kokemukset, kiusaaminen ja mielenterveyspalvelujen riittämättömyys heikentävät lasten ja nuorten hyvinvointia. Yli puolet kyselyyn vastanneista totesi, etteivät koe tulevansa kuulluksi tai nähdyksi omaa elämää koskevassa päätöksenteossa. Erityisen hälyttävää oli mielestäni se, että joka kolmas nuori Suomessa kokee, ettei voi olla koulussa vapaasti oma itsensä eikä opettajilla ole ymmärrystä lasten ja nuorten moninaisuudesta ja erilaisista taustoista. Lisäksi lähes 40 % nuorista pelkäsi kiusaamista ja syrjintää koulussa ja joka viidenneltä puuttui turvallinen aikuinen, jonka kanssa jutella omista asioista.


Siis ihan järkyttävää.


Kyselyssä nousi esille myös mielenterveysongelmat ja vaikeudet saada apua ja tukea niistä selviämiseen. Se, että elämästä tuli pandemian aikana monin osin ennalta-arvaamatonta ja rajoitettua on varmasti yksi mielenterveysongelmiin vaikuttava tekijä, mutta omiin silmiini piirtyy kuva myös kilpailuyhteiskunnasta, jossa haavoittuvuudelle ja heikkoudelle ei ole sijaa. Tuntuu välillä, että Suomessakin ollaan menossa siihen suuntaan, jossa lapsia jo pienestä pitäen kasvatetaan kilpailemaan paremmuudesta eikä tilaa huolettomalle lapsuudelle ja nuoruudelle enää ole. Siinä missä me 70-luvun lapset höntsäiltiin menemään ojanpohjien kautta reppureissuille ja välivuosille, nykyajan lapset ja nuoret prepataan kohti menestystä jo pienestä pitäen. Kaikki eivät pysy tässä kyydissä, merkit ovat olleet selvät jo pitkään. Peruskoulu, jonka jaloina perusteina ovat olleet juuri lapsilähtöisyys ja tasa-arvon eetos, on yhä enenevässä määrin yhteiskunnallisten taloudellisten ja kilpailukykyä edistävien vaatimusten puristuksessa. Aikaa erehtymiselle jää aina vaan vähemmän.


Tämä tuore kysely on kuitenkin yksi hälyttävä esimerkki siitä, kuinka lapset ja nuoret kaipaavat aikuisilta konkreettisista arjen tasolla tapahtuvaa kohtaamista ja toimintaa heidän kasvunsa ja hyvinvointinsa turvaamiseksi. Aikuisten normittamat vaatimukset globaalin maailman menestyjästä tuntuu olevan monelle lapselle ja nuorelle liian raskas taakka kantaa. Lapsen kehityksen kannalta olennaista on jo tutkimustenkin mukaan luonnollinen vuorovaikutus niin vertaisten kuin turvallisten aikuisten kesken. Ja lapsen kehityksen kannalta olennaista ei ole suunnitelmallisuus ja tietyn taidon kouluttaminen, vaan ilon ja leikin kautta tapahtuva onnistuminen. Yhteiskunnan ja monen harrastuksenkin kilpailupainotteisuuden vaatimuksessa, tulisikin pohtia, millä tavalla koulujärjestelmämme huomioi haavoittuvuuden, heikkouden ja keskeneräisyyden. Sen, että ei tiedä vielä. Eikä jaksa kantaa enää yhtään isompaa vastuuta, mitä vielä kasvavat hartiat täristen kantavat. Että haluaa vielä kokeilla omia voimiaan, rajojaan ja identiteetin ulottuvuuksia rauhassa.


Meidän on pysähdyttävä NYT kuuntelemaan, mitä lapsilla ja nuorilla on meille sanottavaa.


Linkki kyselyyn tässä:


https://unicef.studio.crasman.fi/pub/Kuvat/Kampanjat/2021-nakyviin/UNICEF-nakyviin-kysely-suomalaisille-nuorille-2021.pdf




65 views0 comments