Jos jotain hyvää tässä polvivammaisuudessa ja karanteeniajassa on, niin se on joutilaan ajan lisääntyminen. Ei voi kulkea metsässä koiran kanssa, ei tavata ystäviä, ei haahuilla pitkin kyliä. Kun työpäivä on taputeltu, on todellakin aikaa lukea. Tällä kertaa käteni tarttui kirjaan, jonka takakansi lupasi, ettei tarina päästä otteestaan ennen kuin viimeinen sivu on luettu.
Kahdella otolla tämän jännärin luin. Se tosiaankin piti otteessaan ja varsinkin loppua kohden unohtui niin korona-uutisoinnit kuin polvisärytkin. Kirja kertoo vastavakoiluun erikoistuneen CIA:n tutkijan ja neljän lapsen äidin Vivian Millerin perheen tarinan. Jo kirjan alussa paljastuu, että hänen oma miehensä on venäläisagentti, joka on soluttautunut hänen elämäänsä jo vuosia sitten. Millerin eteen tulee valinta, jossa hänen pitää joko pettää maansa tai pelastaa perheensä.
Elokuvamainen (liekö tästä tehtykin jotain, vois hyvin kuvitella) tarina piirtää eteen perheen äidin, joka koettaa tasapainoilla sekä oman miehensä, perheensä että isänmaan pelastamisen välillä. Silmukan kiristyessä luottamus toiseen (ja myös itseen) mitataan – vaakakupissa kun on, ei enempää ja vähempää kuin omien lasten henki. Vielä kirjan viimeisellä sivulla lukija jätetään hengästyneenä miettimään, että miten tässä oikein loppujen lopuksi kävikään.
Ei nyt mikään kirjallisuuden Nobel-palkintoehdokas, mutta ehdottoman virkistävä lukukokemus. Ei väkivallalla mässäilyä, eikä raakuuksia. Ennemminkin tuli mieleen huvipuiston vuoristorata, jossa välillä ottaa vatsanpohjasta mutkissa ja jyrkässä alamäessä. Ja lopussa hidastaminen laiturialueelle.
Ja vielä kerran lähtö vauhtiin!
Comments