Meidän esikoisen vuosia kestänyt Japani-innostus on vienyt meidän perheen Japaniin asti. Teini itse on opiskellut nyt muutaman vuoden japania, rakastaa mangaa ja animea ja aika lailla kaikkea mitä Japaniin liittyy. Itsekin olin nuorena kiinnostunut japanilaisesta runoudesta. Ihmettelin runoissa jo silloin sitä, miten niin pieneen oli pystytty kiteyttämään kaikki olennainen ja kaunis. Japanilaisessa filosofiassa on paljon sellaista tyyneyttä, jonka pariin palaan aina myrskyisinä aikoina.
Muutama viikko sitten teinin opettaja ja minun kollegani antoi Japaniin lähtiessään läjän japanilaista kirjallisuutta lainaan. Niistä ensimmäisenä tartuin tähän Kawabatan "Tuhat kurkea" - kirjaan. Enpä arvannut, miten sopivaan saumaan tämä kirja tulikaan. Täytyy sanoa, että kirja on kuin taideteos. Teksti on kaunista, syvällistä - suorastaan lumoavaa. Monet lauseet ovat kuin runoja itsessään.
Kirja kertoo viiden ihmisen välisten suhteiden kietoutumista toisiin yli vuosikymmenten ja sukupolvien rajojen. Kirja on ilmestynyt 1949, mutta ajankuva on häivytetty tarinassa niin, että sen voisi kuvitella myös tapahtuvan tässä ajassa. Yksityiskohtaiset kuvaukset luonnosta sekä teeseremonioista vievät lukijan toisenlaiseen maailmaan, johonkin salaperäiseen ja mystiseen. Keskeisenä hahmona kirjassa on Kikuji-niminen nuorukainen, joka etsii itseään suhteessa edesmenneeseen isäänsä ja heräävään miehuuteensa. Taustalla lankoja vetelee teeseremonian opettaja ja isän entinen rakastajatar Chikako, jonka motiiveja Kikuji koettaa selvittää tarinan edetessä.
Eeva-Liisa Manner on onnistunut käännöstyössä upeasti ja kieli soljuu suomeksi kuulaasti ja kirkkaasti. Erityisesti seuraava pätkä ihastutti minua (sivulla 65), jossa kuvataa Kikujin junamatkaa.
" Aurinko kosketti puiden latvoja ja näytti valuvan taivaanrantaan. Metsä kohosi mustana iltataivasta vasten.
Virtaava valo oli häikäissyt hänen väsyneitä silmiään ja hän oli ummistanut ne.
Yhä vielä paloi ilta-aurinko hänen suljettujen luomiensa takana, ja valossa lensi tuhat valkoista kurkea."
Lämmin suositus kaikille kaunosieluille!
Comments