Lukuprojekti alkaa vihdoin olla lopussa. Lahjakirjat ovat nyt luettu, joten käännyin kirjahyllyn puoleen. Uskomatonta, mutta totta - en ollut lukenut tätä jo kaikille tutuksi tullutta hahmoa: mielensäpahoittajaa.
Kyrön luomasta hahmosta on tullut jo tässä ajassa legenda ja olenkin hänen sutkauksia kuullut siellä sun täällä. Kuitenkin kirja antoi tästä menneen ajan hahmosta lämpimämmän kuvan, mitä olen ehkä mediasta muuten saanut. Mielensäpahoittajassa on paljon tuttua, maalaisena tunnistan hahmoja, jotka ovat päähenkilön aikalaisia. Miehiä ja naisia, jotka eivät ole enää digiloikkaan pystyneet ja joiden elämä on hyvää, kunhan siihen eivät uudet tuulet puhaltaisi ollenkaan. Mielensäpahoittajan mielipiteet ovat hyvin jyrkkiä, ja niiden takia hän joutuu usein törmäyskurssille niin oman pojan, lääkärin kuin naapurin kanssa.
Mielensäpahoittaja kirjana etenee lyhyin luvuin, mutta kuitenkin rakentaen juonellista kokonaisuutta. Päähenkilön perhesuhteet ja kiinnostuksenkohteet avautuvat lukijalle vähitellen. Kyrön edustaessa samaa ikäluokkaa kuin minä itse, tunnistan paljon ihmisiä, hahmoja ja urheilutapahtumia, joihin Mielensäpahoittaja on kiintynyt. Erityisesti pidän hänen tavastaan kuvailla voileipiä ja niiden suhdetta ihmisiin: miten voileivän teolla voi pyytää anteeksi ja aloittaa alusta.
Kaikessa huumorissaan Mielensäpahoittajan tarina on kuitenkin hyvä kuvaus vanhenevasta ihmisestä, jonka itsemäärämisoikeutta ja oikeutta asua kotona aletaan kyseenalaistaa, kun toimintakyky alkaa vähitellen heikkenemään. Kuinka kaukana asuvien sukulaisten on vaikea pitää huolta läheisestään, varsinkaan kun läheinen ei koe apua tarvitsevansa. Kyrö kuvaa myös lempeällä huumorilla sukupolvien välistä kuilua ja sitä rakkautta, mikä kaiken urputuksen takana kuitenkin tuntuu olevan. Tähän kirjaan oli hyvä päättää tämä vuoden kestänyt lukuprojekti.
Comments