Search
  • katjasutela

Lukuprojekti 51/52: Heikki Herlinin "Tuollapäin on highway"

Koneen tutkimusapurahan juuri saaneena mielenkiintoni kiinnittyi tähän kirjaan, jossa yhden Herlinin sukuhaaran elämään pureudutaan. Tietoni Herlineistä on pohjautunut lähinnä sanomalehtien ja aikakauslehtien artikkeleihin heistä, tarkkaa mielikuvaa perheen jäsenistä ja heidän roolistaan siinä ei minulla ole ollut.


Niklas Herlinin pojan, Heikin, kirja isästään valotti hiukan tätä aukkoa sivistyksessäni. Jos jotain, niin Niklas Herlinin muistin kyllä toimittajan ja "pahan pojan" roolistaan. "Tuollapäin on highway" kuvaa Niklasta ennen kaikkea isänä, mutta myös sukunsa edustajana, toimittajana ja elämän taiteilijana. Kirjoittaja kuvaa hellästi, mutta totuudenmukaisesti, isäänsä ja hänen elämäntarinaansa. Omien muistojensa tukena hänellä on isänsä itsensä kirjoittamia pätkiä hänen muistelmistaan ja artikkeleistaan. Nämä lapsen muistot ja isän kirjoitukset käyvät kirjassa eräänlaista vuoropuhelua, toisiaan täydentäen. Alussa minua jotenkin ärsytti tämä (en tiedä miksi): ehkäpä halusin kuulla vain lapsen näkökulman asiaan. Kirjan edetessä tämä vuoropuhelu kuitenkin toimii - ehkäpä joitain sitaatteja isän kirjoituksista olisi voinut lyhentää.


Kirjoittaja maalaa kuvan ihmisestä, joka oli aina sama ihminen kaikkien kanssa. Rehellinen, omalaatuinen ja jollain tapaa ehdoton. Ihmisestä, joka halusi olla toisenlainen isä, mitä hänellä itsellään ollut. Ihmisestä, joka rakasti lapsiaan yli kaiken ja vei heitä paikkoihin, keskusteli heidän kanssaan luonnosta, tunteista ja historiasta. Kirjoittajan avoimuus erityisesti hänen pohtiessaan isänsä suhdetta vanhimpaan lapseensa, kehitysvammaiseen Riikkaan, sai minut liikuttumaan. Isän kuolemaa käsitellään kirjassa läpi linjan: tapahtumat ja vuosikymmenet liikkuvat risteillen ja kerroksittain. Jonkinlaisen rauhan kirjan loppu kuitenkin jättää kaikkeen: perhe on silti kaikessa kipeydessään tärkeintä.


Kirjan luettuani totesin miehelleni, ettei se ole helppoa rikkaillakaan. Alkoholismi, masennus ja narsismi löytää tiensä kyllä niihinkin perheisiin, joissa ei jonoteta ruoka-apua. Avun pyytäminen voi olla vielä suuremman kynnyksen takana, kun edessä ja ympärillä on upeat seinät ja kulissit.

5 views0 comments

Recent Posts

See All