Myös vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintovoittaja löytyi minun joululahjoistani. Tosin olin kyllä sitä niin selkokielellä joulupukilta toivonut, että olisin ihmetellyt, jos en sitä olisi saanut. Kytömäki itse oli minulle vieras kirjailija, mutta kun seurasin joulukuun alussa palkintojenjakotilaisuutta, voittajan valinneen Hannu Linnun ylistävät sanat saivat minut toivomaan tätä kirjaa myös itselleni.
Tuntuu vaikealle lähteä kuvailemaan Margarita. Siinä risteää monta teemaa usean eri hahmon elämäntarinan läpileikkaamana. Ajallisesti liikutaan 1950-luvun sodanjälkeisessä Suomessa, jossain päin etelä-Suomea. Tarina tiivistyy erään kylpylän sekä Helsingin kaupungin ympärille, joissa päähenkilöiden elämänkohtalot risteävät. Kirjassa on jatkuvasti vahvasti läsnä kehollisuus, aistit sekä niiden yhteys luontoon, erityisesti metsään ja jokeen. Metsä-teema jatkuu myös metsäteollisuuden ja sitä kautta jälleenrakennuksen käsittelyllä, eräs päähenkilöistä kulkee päättämässä, mikä alue hakataan ja mikä jätetään. Eräänlaista jälleenrakennusta käsitellään myös naisten itsemääräämisoikeuden ja "synnytystalkoiden" kautta, naisten kun tulisi suorittaa oma asepalveluksensa synnyttämällä ainakin kuusi lasta valtion tulevaisuuden varmistamiseksi. Samaan aikaan sen aikainen kulkutauti, polio, sairastuttaa ihmisiä - aivan kuin sodassa ja sen traumoissa olisi ollut jo tarpeeksi käsiteltävää.
Kaikkien näiden taustalla suurena linjana Kytömäki kuljettaa myös jokihelmisimpukan (margaritifera margaritifera) tarinaa, jonka ääni tulee kuuluviin myös kirjan sivuilla (vähän aikaa meni ennen kuin tajusin kuka puhuu :-)). Jokihelmisimpukka kuvaa myös ehkäpä kirjailijaa itseään, joka on viitannut simpukkaa ujoihin ihmisiin ja heidän "kuoresta ulos" pakottamiseen.
Kaiken kaikkiaan nerokkaasti kirjoitettu kirja, jossa nämä teemat ja päähenkilöiden tarinat nivoutuvat loppua kohden kauniiksi ja valoa tuovaksi kokonaisuudeksi.