Katja Sutela
Lukuprojekti 4/52: Pajtim Statovcin "Bolla"
Tätä kirjaa oli niin moni kehunut, että nyt kun sen vihdoin käsiini sain, se tulikin luettua saman tien. Kuten "Kissani Jugoslavia":ssa, Statovci kuljettaa tarinaa kahdessa eri ajassa, punoen näin juonta kahdesta eri suunnasta ja täydentäen lukijan mielikuvaa ajan virrasta ja tapahtumista niin Balkanilla kuin sen ulkopuolella.
Kirja on kertomus sodasta, sen uhkasta ja väkivallasta, mutta ennen kaikkea se on kertomus jalat alta vievästä kielletystä rakkaudesta. Rakastuminen ja toiseen ihmiseen tutustuminen on kuvattu huumaavasti ja kauniisti, vaikka kaiken yllä leijuu koko ajan kaiken mahdottomuus ja sodan uhka. Muistikirjamerkinnät "tulevaisuudesta" luo rakastumisen ylle surullisen harson.
Kirjan rakastavaisista luodaan kuva, joka muuttuu tarinan edetessä. Aivan kuin pintaa raaputtaessa ja rakkauden kaatuessa mahdottomuuteensa ihmisen todellinen puoli paljastuisi. Sota ja pakolaisuus tuovat päähenkilöiden luonteeseen piirteitä, jotka viittaavat "bollaan" - paholaiseen meissä jokaisessa. Statovcin tapa tuoda myyttejä, eläinhahmoja ja tarinoita juonen tueksi auttaa lukijaa muodostamaan oman ymmärryksensä tämän kyseisen tarinan "bollasta".
Statovci tuo "Bolla":ssa esiin niitä moninaisia kerrostumia, mitä kautta me elämäämme rakennamme. Historia, yhteiskunnallinen tilanne ja kulttuuri, jonka keskelle olemme syntyneet määrittelevät pitkälle niitä mahdollisuuksia, joita meillä elämässämme on. Ketä saamme rakastaa, katkeaako opiskelumme sotaan tai muihin velvollisuuksiin, joita meiltä odotetaan? Kirjaa lukiessa ei voi välttyä ajattelemasta, kuinka onnellisia päähenkilöt olisivat voineet olla toisessa ajassa ja paikassa.
Kirjaa lukiessa ei voi myöskään välttyä ajattelemasta, miten lähellä Balkanin sota olikaan - niin ajallisesti kuin maantieteellisesti. Ja kuinka sen varjot yltävät vielä tähän päivään asti. Kirja antaa toisaalta myös lohdun: se, että on saanut kokea rakastumisen, on jo lahja. Tarinan sivuhenkilö Ajshe nousee loppua kohti yhä vahvemmaksi ja osoittaa sen, että vaikeuksien ja hirveyksien jälkeenkin elämä jatkuu.