top of page
Search

Lukuprojekti 33/52: Antti Holman "Kaikki elämästä(ni)"

Writer: Katja SutelaKatja Sutela

Antti Holma tuntuu olevan nyt kaikkialla, näköjään myös kirjan muodossa sylissäni. Podcasteista ehdoton suosikkini on ollut Radio Sodoma (kuunneltu kahdesti) sekä Holman oopperaa käsittelevä sarja. Hänen pistävät ja välillä hulvattomat huomionsa ihmisenä elosta ja olosta ovat sekä hykerryttäviä, herkkiä että välillä roiskien räimittyjä. Ylä-Savosta kotoisin olevana samaistun moneen hänen havaintoonsa elämästä sekä tunnistan hahmoja Savon perukoilta ja 1980–90-lukujen hämäriltä vuosilta.

Holman "Kaikki elämästä(ni)" on autofiktiivinen tarina hänen kasvustaan häneksi itsekseen. Holma kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan Savossa sekä ajoittain kipeästä irtautumisesta siitä normatiivisuuden vaatimuksesta, jota hän itseltään odottaa ( tai olettaa ympäristön häneltä odottavan). Välillä kirjan teksti on koskettavaa, välillä roisia. Välillä lukija pyrskähtää nauruun, välillä tulee ällöttävä olo - onko pakko kertoa ihan kaikki!

Kuten aina autofiktiossa, lukijana miettii, mikä kaikki tässä on kirjailijan omasta elämästä ja mikä on keksittyä. Samalla miettii, mitä kirjailijan läheiset miettivät ja kokevat, kun myös heidän (keksitty tai todellinen) elämänsä levitetään kirjan sivuille kaiken kansan luettavaksi ja arvosteltavaksi. Holma nimittäin ottaa aika suuria vapauksia roimiessaan toisten ihmisten elämää - tosin ei hän paljon itseäkään silitä päästä.

Holma kuvaa homoseksiä tavalla, joka kävisi siitä tietämättömälle (kuten minulle) oppikirjana. Hän kertoo myös niistä epäonnistumisen ja häpeän tunteista, mitä hän kokee etsiessään itseään ympäri Helsingin ja Lontoon katuja ja baareja. Onneksi hänen matkallaan on ollut myös ihmisiä, jotka ovat häntä tukeneet - osa lapsuudesta asti.

Holma kuljettaa lukijan Sonkajärveltä Helsingin kautta Lontooseen ja vielä New Yorkiin, jossa hän tapaa nykyisen miehensä. Siinä mielessä kirja saa onnellisen lopun, että tuntuu, että Holma löytää jonkinasteisen rauhan itsensä kanssa. Tämän kirjan luettua sitä hänelle todella toivookin.

 
 
 

Recent Posts

See All

Kouluun on turvallista mennä

Koulut alkoivat eilen lähiopetuksen muodossa joululoman jälkeen, vaikka viime viikolla etäkoulun mahdollisuutta vilauteltiin eri tahojen...

Comments


©2020 Katja Sutela. Kaikki oikeudet pidätetään.
Kuvat: Jaani Föhr ja Vesa Ranta.

bottom of page