Kirjoittelen tätä katsellessani Vuorisen tyyntä pintaa ja kuunnellessani käen laulavan kilpaa muiden lintujen kanssa. Tällaisena hetkenä on vaikea ajatella surullisia asioita, kun maailma antaa kaikkein kauneintaan.
Halusin lukea Morrisonin tuotantoa Black lives matter-liikkeen innoittamana. "Jazz" löytyi omasta hyllystä, en vaan ollut ehtinyt sitä aiemmin lukea. Kirja kertoo 1920-luvun New Yorkin Harlemisssa asuvasta Joe Tracesta, keski-ikäisestä kosmetiikkamyyjästä. Trace on keksinyt itselleen nimen "jälki" ollessaan orpo lapsi. Tätä jälkeä tai sen jättämistä maailmaan hän yrittää tavoitella elämässään ponnistellessaan yhdessä vaimonsa kanssa pois maalta kaupunkiin, uuden elämän perässä. Orjuuden lakattua afro-amerikkalainen väestö hakee paikkaansa yhteiskunnassa, vaihtelevin menestyksin. Tracen kiihkeä suhde 18-vuotiaaseen tyttöön päättyy traagisesti, Morrison kuvailee Tracen avioliiton selviämistä tästä suhteesta välillä todella herkästi ja kauniisti.
Morrison kutoo tarinaansa vähän jazzin tyyliä mukaillen. Alussa on teema, sitten joku soittaa soolon, sitten taas teema, kunnes on taas jonkun toisen soolon vuoro. Alussa kerrontaan on vaikea päästä mukaan vai liekö loman aloitus ja siihen liittyvät erinäiset tapahtumat nyt sekoittaneet omaa lukemista. Kuitenkin vähitellen tarina tempaa mukaansa ja aina teemaan palatessa lukija haluaa taas kuulla lisää.
Ehkä kaikista järkyttävintä on lukea siitä, miten sadassa vuodessa jotkut asiat eivät ole juurikaan afro-amerikkalaisen yhteisön kohdalla muuttuneet: poliisiväkivalta mainitaan kirjassa myös ja niistä johtuvat turhat kuolemat. Surullista, että vähän aikaa sitten poliisiväkivallan uhrina kuolleen George Floydin (ja muidenkin) jättämä jälki oli hänen henkensä. Morrison jättää kirjassa lukijalle toivon kipinän - siihen samaan toivoon tarraudumme kiinni tänäänkin.
Bình luận