"Toivon sinulle kaikkea tarpeeksi" on kirjan takakannen ensimmäinen lause ja myös kantava teema läpi kirjan. Ennestään minulle tuntemattoman ruotsalaisen kirjailijan kirja kulkeutui käsiini sattumalta (kuten useimmat kirjat) ja ihastutti kyllä.
Kirja kertoo 96-vuotiaan Doris Almin tarinan hänen punaisen osoitekirjansa välityksellä. Kotiinsa hautautunut Doris muistelee sen kautta tapahtumarikasta elämäänsä ja hänen kohtaloonsa vaikuttaneita ihmisiä kirjoittaessaan sukulaistytölleen Jennylle eräänlaista henkistä perintöä. Doriksen arkea rytmittää vaihtuvien hoitajien virta ja kerran viikossa soitettu Skype-puhelu Jennylle rapakon taakse.
Lukija pääsee Doriksen osoitekirjan ja sieltä yliviivattujen (KUOLLUT) henkilöiden mukana hänen vaiherikkaan elämän käänteisiin Tukholmasta Pariisin kautta Yhdysvaltoihin ja taas takaisin Eurooppaan. Tämän päivän ihmiselle onkin ihan terveellistä lukea, miten viestinnän hitaus ja välimatkojen pituus on vielä 50 vuotta sitten vaikuttanut ihmisten välisiin suhteisiin ja kohtaloihin usein dramaattisellakin tavalla. Doriksen historia suhteessa Jennyn arkeen muistuttaa myös, miten naisen tasa-arvoinen asema suhteessa mieheen ei aina ole niin itsestään selvää kuin luulisi, vaikka aika onkin muuttunut.
Kirja herättelee myös lukijaansa miettimään yksinäisten vanhusten pitkiä päiviä muistojensa parissa, kun maailma viilettää heidän ohitsensa ikkunaverhojen takana. Se saa pohtimaan vaihtuvien ja kiireisten hoitajien arkea ja niitä yksinäisiä koteja, joihin heidän vierailunsa soisi kestävän aavistuksen verran pidempään.
Erinäisten käänteiden vuoksi Jenny tulee vihdoin Dorista tapaamaan ja pääsee vähitellen lukemaan ja kuulemaan niitä Dorikselle merkityksellisiä tapahtumia ja ihmisiä, jotka ovat myös osa hänen omaa historiaansa. Doriksen lähestyvä kuolema kuvataan kirjassa kauniisti, vaikka loppukohtaus onkin turhan kliseinen. Tämän kirjan luettuaan tekee mieli soittaa sille yksinäiselle vanhukselle, jonka ohi turhan usein tulee kiirehdittyä.
Comments