Täytyy tunnustaa, että tämän kirjailijan kohdalla jäin kiinni tietämättömyydestä ja ennakkoluuloista. Tai siis yksinkertaisesti en tiennyt mitään Arno Kotrosta, toki kasvot tunnistin nähneeni jossain tv-haastattelussa. En osannut yhtään kuvitella, miten hän kirjoittaa.
Siksi yllätys olikin suuri, miten kauniisti hän kirjoitti. Runomuodossa, sykkien, filosofoiden, arkisesti ja lakonisesti todeten. Lukijana seurasin miten tulenpalava, ihana rakkaus alkaa muuttua toisen satuttamiseksi, riipaisevaksi irrottautumiseksi toisen läheisyydestä. Itse haavoitettuna lyöden toista, vaikka kaipaisi vaan hiljaa syliin. Tai pakoon.
Teoksen sinuttelu-muoto saa miettimään, onko kokemukset hänelle omakohtaisia vai kenelle hän kirjoittaa tätä raivokasta, päiväkirjamaista tunteiden vyöryä. Lukiessa koetan muistella lähes kahden vuosikymmenen takaisia otsikoita iltapäivälehdissä, pitäisikö minun tietää kenen kanssa hän on ollut. Tekstissä ylipäätään tulee esille vahvasti miehen näkökulma rakkauteen, eroon ja suruun, joka varsinkin ilmestyessään (2003) on varmasti ollut uutta. Eikä tule mieleen nytkään yhtään kirjaa, jossa mies niin rehellisesti puhuisi tunteistaan, mitä Kotro tässä kirjassa tekee.
Kirjan kertojahahmon laukomat puujalkavitsit naurattavat välillä tuoden aavistuksen kepeyttä koko ajan ilmassa leijuvaan tuskaisuuteen. Myös huomiot rakkauspuheen, raivon ja satuttamisen maailmasta eron jälkeiseen kirjakieleen maalaa kuvaa parin väistämättömästä vieraantumisesta toisistaan. Kirjan tarina ja tekstissä mainitut 2000-luvun alun Kemopetrolin biisit saavat myös omat muistot vastaavanlaisesta suhteesta pintaan. Sanoivat sitäkin rakkaudeksi, Kotron kirjan nimeä mukaillen, mutta ehkä se oli vain naiiviutta tai kyvyttömyyttä arvostaa itseään ja seistä omilla jaloillaan.
Eron jälkeinen lause "Mutta nyt kun olet poissa jotenkin oudosti olet tallella juuri sellaisena kuin haluan" (s. 96) kiteyttää minusta hyvin ajatuksen oman tilan arvostamisesta ja ennen kaikkea itsensä rakastamisesta ENNEN kuin voi todella rakastaa ketään muuta. Sitä sanoisin rakkaudeksi.