top of page
Search

Lukuprojekti 11/52: Tiitu Takalon "Memento mori"

Writer's picture: Katja SutelaKatja Sutela

Viime viikot ovat olleet sen verran utuisia omassa päässä, että on ollut vaikea keskittyä taas lukemiseen. Oman elämäni self-help-lääkärinä sanoisin, että kun on surullinen, ei jaksa oikein keskittyä pitkiin lauseisiin ja vaativaan ajattelutyöhön. Eihän se lukeminen sitä aina ole, mutta joskus matka kirjan äärelle on pitkä, vaikka se lojuisi 20 cm:n päässä.

Sain käsiini kuitenkin Tiitu Takalon ansiokkaan juuri julkaistun sarjakuvaromaanin. Sain sen sukulaiselta, joka on lääkäri. Hänen mukaansa jokaisen lääkärin tai lääkäriksi opiskelevan pitäisi lukea tuo kirja. Takalon kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti ja omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuen kokemus aivoverenvuodosta, sen herättämistä kehollisista kokemuksista sekä niihin liittyvistä pelon ja kauhun tunteista. Siinä kerrotaan niistä tunteista, joissa korostuu kokemus näkymättömyydestä lääkäreiden edessä, vaikka kehoon tunkeudutaan nukuttamalla, leikkaamalla, pistämällä ja lääkitsemällä. Sumuisuudesta, kun ei tiedä mitä omalle keholle on tehty, mikä päivä on ja mikä on totta ja mikä ei.

Kirjan koskettavuutta lisää se, että Takalo on samanikäinen kuin minä ja käynyt melkoisen kokemuksen läpi. Sarjakuvataiteilijana hän on käynyt läpi myös pelon työkyvyn menettämisestä rankkojen leikkausoperaatioiden jälkeen. Lohdullisuutta teokseen tuo hänen kykynsä piirtää (näistä kokemuksista huolimatta) upeita ruutuja, täynnä tunnetta ja kokemusta - silti yksinkertaisen kauniisti.

Kirja nostaa esille myös sen, miten potilaan omat kokemukset ja tuntemusten kuvailu voi jäädä joskus huomiotta ja sen seurauksena oikeanlaiseen hoitoon pääsy voi kestää kauan. Kuinka hoitotyössä – niin kuin kaikessa toistemme kohtaamisessa – tulisi pysähtyä ja kuunnella, mitä toisella on sanottavaa, vaikka sen sanoittamiseen menisi joskus kauan.

Kirjassa kerrotaan myös siitä, miten sairauden edessä kaikki entinen menettää merkityksensä. Tai ainakin entinen muuttuu pysyvästi. Niin suhteet toisiin ihmisiin kuin suhde itseensä. Kuoleman rajalla käynti Takalon tapauksessa sai hänet toistuvasti palaamaan siihen, että entä jos olisikin käynyt toisin. Hän kuvaa osuvasti matkaa takaisin siihen turvallisuuden tunteeseen, että asiat meni kuitenkin hyvin ja elämä jatkuu. Jos ei entisenä, niin toisenlaisena.

Lämmin suositus ihan jokaiselle.

2 views0 comments

Recent Posts

See All

Kouluun on turvallista mennä

Koulut alkoivat eilen lähiopetuksen muodossa joululoman jälkeen, vaikka viime viikolla etäkoulun mahdollisuutta vilauteltiin eri tahojen...

Jouluiloa!

Jouluiloa!

Comments


©2020 Katja Sutela. Kaikki oikeudet pidätetään.
Kuvat: Jaani Föhr ja Vesa Ranta.

bottom of page