Koulut alkoivat eilen lähiopetuksen muodossa joululoman jälkeen, vaikka viime viikolla etäkoulun mahdollisuutta vilauteltiin eri tahojen toimesta. Kaikista räikein kommentti tuli mielestäni kuitenkin ministeri Krista Kiurulta, jonka kolkot sanat kummittelevat edelleen mielessäni. Useiden medialähteiden vahvistamana hänen mukaansa "kouluihin palaaminen ei ole turvallista."
Siis anteeksi mitä?
Kaikella kunnioituksella, mutta kuka hän on sanomaan, ettei kouluun ole turvallista mennä? Samaan aikaan useita vuosikymmeniä työskennelleet infektiolääkärit ja terveydenhuollon asiantuntijat painottivat täysin päinvastaista sanomaa. Tartunnoilta ei tietenkään voida koulussa välttyä, mutta kahden vuoden pandemiaralli on jo osoittanut, että suurin osa lapsista sairastaa taudin lievänä. Suurin osa aikuisista on jo ottanut kaksi rokotetta ja kolmatta jonotetaan. On oma valinta, jos rokotteen jättää ottamatta altistaen näin itsensä vakavalle taudille. Riskiryhmäläisillä tämä vihulainen voi olla vaikea tauti myös.
On vastuutonta pelotella lapsia ja nuoria kouluun menemisen vaarallisuudella tilanteessa, jossa monella lapsella ja nuorella sinne omaan kotiin ei ole turvallista mennä. Tai jossa ei ole ketään auttamassa tehtävien kanssa. Tai tilanteessa, jossa päivän ainoan lämpimän aterian saa koulussa. Tai jossa näkee kavereita tai turvallisia aikuisia. Tai jossa lapsi ja nuori saa ne sosiaaliset, pedagogiset ja ihan vaikka tietotekniset työkalut, joilla maailma avautuu ja välimatka paremmat eväät saaneisiin vertaisiin kuroutuu vähän kiinni. Katse vallan huipulta kohti koulutaivaltaan taapertavaa lasta on kovin keskiluokkainen eikä tunnista perheiden moninaisuutta tai sosioekonomisia tilanteita. Lisäksi liian moni lapsi ja nuori on lopettanut jo harrastuksensa (jos niitä on ylipäätään ollutkaan) jatkuvista keskeytyksistä ja peruuntumisista johtuvan motivaation puutteen vuoksi. Nytkö ei saisi mennä edes kouluun, jossa jotain virikettä sosiaaliseen elämään ja aivotyöskentelyyn saisi? Etäkoulu sopii harvalle ja monen lapsen ja nuoren vetoava toive on ollut päästä lähiopetukseen.
Lähiopetuksessa onneksi nyt aloitettiin ja opettajat ja muu henkilökunta tekee oppilaidensa turvallisuuden eteen päivittäin hartiavoimin töitä. Toivoisin, että päättäjät käyttäisivät harkintaa sanoja valitessaan. Sanat ovat valtaa, joten niiden käyttöä tulisi miettiä tarkkaan. Varsinkin niiden kohdalla, jotka vasta opettelevat niiden merkityksiä, yhteyksiä ja käyttöä. Jos siis enää jaksavat. Minua pelottaa enemmän se, millaisin valmiuksin meidän tulevaisuuden tekijät koulusta valmistuvat, jos he eivät saa tarvitsemaansa tukea opintoihinsa saatikka niitä koulukavereista muodostuvia sosiaalisia verkostoja, jotka kantavat läpi elämän. Puhumattakaan siitä syvästä ymmärryksestä, joka auttaa näkemään elämän ja ilmiöiden kirjon mustavalkoisen ajattelun ja pelottelun sijaan.
Comments