Search
  • katjasutela

Kielellisiä ulossulkemisia

Luin jutun tanssitaiteilija Auri Aholasta (https://yle.fi/uutiset/3-11810112 ), joka nosti esiin mielestäni hyvin sekä taide-, että tiedepiireissä vallalla olevan kielellisen ulossulkemisen kulttuurin, johon olen itsekin valitettavan usein törmännyt. Ahola sanoo tuntevansa itsensä välillä tyhmäksi työyhteisössään, koska ei aina ymmärrä, mitä puhutaan. Hänen mukaansa vaikeaselkoisella kielenkäytöllä voi olla myös se vaikutus, että osa taidetta seuraavasta yleisöstä jää ulkopuolelle. Tuntematta Aholaa tai kuinka hän on itse edistänyt keskustelua, juttu herätti minussa monta kysymystä.


Tämäkö on taiteen (tai tieteen ihan samalla tavalla) tarkoitus? Luoda oma kiva pieni sisäpiiri, jossa käytetään sanoja, joita siihen vihkiytymättömät eivät ymmärrä ja näin mahdollistetaan ulossulkemisen kulttuuri. Tässä ois nää, jotka tajuu ja tuolla noi, jotka ei. Sen että ehdin ajatella miten (taiteellista/akateemista) "teinimeininkiä" tämä on, omalle teini-ikäiselle tyttärelle sattui vastaava tilanne, jossa hänet suljettiin ulos tilanteesta viestintää rajoittamalla. Tyttäreni tiedustellessa asiaa, josta ei ollut kärryillä, hänelle ei yksinkertaisesti vastattu. Kätevää. Kun ei vastata tai kerrota miten asia on, ei tartte ottaa mukaankaan. Voi kun tämä jäisikin vain teinien omiin kasvukipuiluihin nämä ulossulkemiset. Mutta kyllä me aikuisetkin osataan.


Sanoilla ja käsitteillä on iso merkitys. Niitä tarvitaan kuvaamaan ja antamaan ilmiöille selitys. Niihin voi myös ladata aika paljon erilaisia merkityksiä ja tunteita sisään. Sanomatta jättäminen voi olla kuin huutomerkki, vaikka mitään ei kuulu. Taide- ja tiedepiireissä vallitseva (piilo)kiusaamisen kulttuuri on hyvä esimerkki tästä. Käytetään kieltä, mitä kaikki eivät ymmärrä. Sanoja, mitä kaikki eivät ymmärrä. Osoitetaan näin omaa oppineisuutta, tietämistä ja taitamista ja pönkätään näin omaa jalustaa. Jätetään sanomatta "hei" vaikka kävellään suoraan vastaan ("Ai, en mää huomannut sua!!"). Näytetään jokaiselle paikka, joka hierarkiassa (ja kiusaajien pelimerkeillä) arvotaan.


Voihan olla, että osa taiteilijoista ja tieteilijöistä tekee sitä tahattomasti. On vaan yksinkertaisesti viettänyt elämänsä sen saman kuplan sisällä niin kauan, että suuremmalle yleisölle aukeamattomista käsitteistä on tullut arkipuhetta. Tai että ei enää tunne ketään, joka ei uisi samassa virrassa. Mutta pitäiskö ottaa vähän tarttumapintaa elämään? Ihan jo taiteen ja tieteen elossaselviämisen takia?


Mitä kauemmaksi taide ja tiede erkanee todellisesta elämästä, sen kauemmaksi laaja yleisö jää. Jos vuoropuhelua eli siis yhteistä kieltä löydy, sen tilan ottaa haltuun kyllä joku muu instanssi (kuten esimerkiksi viimeaikaiset salaliittoteoriat ovat näyttäneet). Mielestäni sekä taide että tiede ovat yritystä ymmärtää olemassaolevaa todellisuutta, ilmiöiden ja elämän tarkastelua ja ihmettelyä. Taidetta ja tiedettä tehdään meidän kaikkien hyväksi, hyvinvoinniksi ja yhteisön kehittymiseksi. Ei siksi, että joku porukka saa kokea ylemmyyttä muita kohtaan.



Vancouverissa kesäkuussa 2016.

49 views0 comments

Recent Posts

See All